Tiesitkö asuvasi innovatiivisten ilmastotekojen kaupungissa? Joensuun kaupunki haluaa vähentää kasvihuonekaasuja ja olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Jotta siihen päästään, käytössä on pakillinen kaikkien saavutettavia arkisia keinoja.
Kaupunki on hiilineutraali silloin, kun Joensuun hiilinielut – kasvillisuus, vesistöt, metsät – sitovat kaikki kasvihuonekaasupäästöt luontoon takaisin.
Päästöjä pitäisi vähentää vuoden 2012 tasosta ainakin 60 prosenttia. Sopivan säpäkkä tavoite!
Ilmasto-ohjelmassa konkretiaa
Kaupungin ilmasto-ohjelmaan on asetettu tavoitteita ja niiden kylkeen paljon konkreettisia toimenpiteitä. Kohteena ovat niin suurimmat kasvihuonekaasujen tuottajat liikenne ja energiankulutus kuin maankäyttö, kaupungin hankinnat ja jätteet. Niiden avulla hiilineutraali Joensuu on aivan mahdollinen.
Kaupunki on tehnyt hiilineutraalin tavoitteen eteen paljon: ei tarvitse kuin lähteä kävelylle, kun kaupungin tekemiä energiatekoja jo tulee vastaan. Esimerkiksi ulkovalaistusta on säännöstelty ja lamppuja vaihdettu led-valoihin. Penttilänrannassa liiketunnistimilla toimivat led-valot ovat tiputtaneet sähkönkulutusta jopa 70 prosenttia.
Liikenteen osuus kasvihuonepäästöistä lähentelee 30 prosenttia.
Pyöräilyn ja jalankulun edellytyksiä kehitetään aktiivisesti, esimerkkinä keskustaan tuleva, punaisella merkattu pyöräkatu ja parkkiruutuihin tuodut pyörätelineet Niskakadulla.
Kuhasalon jätevedenpuhdistamolla taas otetaan lämpöä talteen jätevedestä ja Green Park ‑yrityspuistossa käytetään kauko- ja maalämpöä. Yhä useamman yrityksen ja kerrostalon katolta löytyy aurinkopaneeleita. Otollisimmat aurinko- ja geoenergiapaikat voi tarkistaa kaupungin karttapalvelusta: kartta.jns.fi/IMS.
Hiilijalanjälkeen vaikuttaa myös jätteen määrä ja sen käsittely. Noin puolet jätepussin sisällöstä olisi lajiteltavissa paremmin. Merkittävää on, että sekajätteestä – uudelta nimeltään poltettava jäte – tuotetaan nyt energiaa.
Kaupunki käyttää vain vihreää sähköä
Yksi keino hiilijalanjäljen pienentämiseen on vihreä sähkö. Siinä onkin aihetta paukuttaa hiilihenkseleitämme; kaikki Joensuun kaupungin käyttämä sähkö on ollut niin sanottua vihreää sähköä jo vuodesta 2013. Se on tavoite, jota kohti moni muu kaupunki vasta kurkottelee.
Jokainen voi tehdä osansa
Kaupunki voi linjata ja ideoida kaikenlaista, mutta Joensuusta ei saada hiilineutraalia ilman asukkaiden omia ekologisia valintoja. Siksi kaupunki haluaa aktiivisesti auttaa tekemään ilmastoystävällisiä valintoja.
Joensuun oma Ilmastotori-hanke kannustaa toimeen konkreettisilla työkaluilla. Muun muassa allekirjoittamalla ilmastositoumuksen voi liittyä kaupungin ilmastokumppaneihin ja edistää paikallista ilmastotyötä. Yrityksille onkin tehty ilmasto-ohjelmia omien tavoitteiden määrittämiseksi. Ilmastotori järjestää myös tapahtumia, kampanjoita ja erilaisia kokeiluja. Esimerkkinä vaikkapa viime vuoden Vähähiilinen huhtikuu.
Ilmastotori on saavuttanut laajasti niin yrityksiä, yhdistyksiä kuin yksittäisiä joensuulaisia. Ja näissä talkoissa kun yhdelläkin jalanjäljellä on väliä!
Ilmasto-ohjelma päivitetään – kerro ideasi
Kaupungin ilmasto-ohjelmaan kirjataan tavoitteet ja toimenpiteet tuleville vuosille. Ohjelma päivitetään tänä keväänä ja jokainen voi osallistua ideointiin. Kysely on auki huhtikuun ajan osoitteessa www.joensuu.fi/ilmasto-ohjelma.