Joensuun pääkirjaston asiakaspalvelu alkaa yhdeltätoista, mutta ovet aukeavat jo kymmeneltä. Silloin voi itsepalveluna noutaa varauksia, lainata ja palauttaa kirjoja. Hankinnassa on kaksi lainausautomaattia lisää tällä hetkellä käytettävien Oivan ja Annikin lisäksi. Lainausautomaatit toimivat nykyisin entistä vaivattomammin kirjastokortilla, koska salasanaa ei enää kysytä lainaamisen yhteydessä. Uimaharjun kirjaston kaltaisissa omatoimikirjastoissa voi asioida myös silloin kun henkilökuntaa ei ole paikalla. Joensuun seutukirjastossa lainausautomaatteja voi käyttää pääkirjaston lisäksi Liperin, Ylämyllyn, Karsikon, Reijolan ja Enon kirjastoissa. Keväällä käyttöön otetun verkkomaksuominaisuuden ansiosta myöhästymismaksut voi maksaa netissä.

Omatoimikirjastot on kasvava trendi.

Esimerkiksi Uimaharjun kirjasto on saanut paljon hyvää palautetta, koska kirjastossa voi nyt asioida useimmin kuin kerran viikossa. Joensuun pääkirjaston kaltaisia isoja kirjastoja ei ole mahdollista eikä mielekästä pyörittää ilman henkilökuntaa. Sen sijaan kirjaston käyttö myös itsepalveluna on tehty mahdollisimman helpoksi. Lisääntyvä omatoimisuus vähentää kirjastotyöntekijöiden kuormitusta, mutta sen tarkoituksena ei ole huonontaa asiakaspalvelua. Itsepalvelu ja omatoimisuus päinvastoin mahdollistavat vaikkapa kokoelmatyöhön keskittymisen ja asiakkaan kohtaamisen entistä kiireettömämmin silloin kun hän palvelua tarvitsee. Henkilökunta opastaa mielellään automaattien käytössä.

Tervetuloa rohkeasti kokeilemaan kirjastoa – myös omatoimisesti!

Lue lisää
www.vaarakirjastot.fi