Vel­ho saa­puu Joen­suu­hun

Eero Leh­ti­mä­ki on kii­rei­nen mies. Kapel­li­mes­ta­rin työ vie mies­tä ympä­ri Suo­mea ja maa­il­maa. Hel­sin­ki, jos­sa Eero asuu puo­li­son­sa kans­sa, on Joen­suus­ta kat­sot­tu­na kau­ka­na. Mil­lai­se­na ympä­ri maa­il­maa suk­ku­loi­va yli­ka­pel­li­mes­ta­ri näkee asian?

– Suo­mes­sa ei ole yhtä­kään orkes­te­ria, jos­sa ei oli­si minun kave­rei­ta­ni töis­sä eikä Joen­suu ole poik­keus. Se hel­pot­taa reis­su­työ­tä. Uskon, että Joen­suus­ta tulee minul­le var­mas­ti kuin toi­nen koti, jos­sa on nii­tä ”omia” ihmi­siä ympä­ril­lä.

Joen­suu on Eerol­le tut­tu paik­ka uran eri vai­heil­ta. Hyvän kah­vin ystä­väk­si tun­nus­tau­tu­va kapel­li­mes­ta­ri ker­too tie­tä­vän­sä muun muas­sa hyvät pai­kal­li­set kah­vi­lat.

– Toi­von, että ihmi­set tuli­si­vat moik­kaa­maan ja vaih­ta­maan muu­ta­man sanan, kun näke­vät minut kah­vi­las­sa tai mis­sä vaan. Oli­si haus­ka laa­jen­taa ”omat” ihmi­set ‑käsi­tet­tä kau­pun­ki­lai­siin isom­min.

– Oli­si kiva kuul­la myös ihmis­ten aja­tuk­sia kon­ser­teis­ta. Eikä tar­vit­se olla musii­kin eri­kois­asian­tun­ti­ja kes­kus­tel­lak­seen. Avaan mie­lel­lä­ni musii­kin sano­maa ja annan kes­kus­te­luis­sa aja­tuk­sia musii­kin ymmär­tä­mi­seen eri kan­teil­ta. Täl­lai­set kes­kus­te­lut ovat antoi­sia ja toi­von, että nii­tä syn­tyy spon­taa­nis­ti joen­suu­lais­ten ja lähiym­pä­ris­tö­jen ihmis­ten kans­sa.

Sopi­va suh­de yllät­tä­vän ja perin­tei­sen välil­lä on tavoit­tee­ni tule­vas­sa ohjel­mis­tos­sa.

”Oho!” herät­te­lee kon­sert­ti­kä­vi­jää

Eero Leh­ti­mä­ki ei hake­nut Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­rin yli­ka­pel­li­mes­ta­rin paik­kaa. Hänet kut­sut­tiin teh­tä­vään.

Niin Eeron kuin kaik­kien mui­den­kin orkes­te­ri­lais­ten tavoit­tee­na on kas­vat­taa kävi­jä­mää­riä ja saa­da kon­sert­tei­hin myös aivan uuden­lai­sia kuu­li­joi­ta, sel­lai­sia jot­ka eivät ole aikai­sem­min käy­neet klas­si­sen musii­kin kon­ser­teis­sa.

Uusi yli­ka­pel­li­mes­ta­ri on hah­mo­tel­lut lin­jauk­sia mihin suun­taan Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­ria läh­tee kul­jet­ta­maan yhtei­sel­lä mat­kal­la koh­ti tavoi­tet­ta.

– Pyrin sii­hen, että jokai­ses­sa kon­ser­tis­sa oli­si jokin ”Oho!”-kohta. Jotain sel­lais­ta mikä ei ole tut­tua ja tur­val­lis­ta. Esi­mer­kik­si syk­syl­lä kau­pun­gi­nor­kes­te­rin solis­tik­si saa­puu beat­boxaa­ja Felix Zen­ger. Vähän eri­koi­se­na yhdis­tel­mä­nä sen kans­sa onkin Sibe­lius­ta ja Kla­mia, jot­ka klas­si­sel­le kon­sert­ti­kä­vi­jäl­le pysy­vät muka­vuusa­lu­eel­la. Sopi­va suh­de yllät­tä­vän ja perin­tei­sen välil­lä on tavoit­tee­ni tule­vas­sa ohjel­mis­tos­sa. Toi­sin sanoen kenen­kään ei tar­vit­se tun­tea olo­aan kon­sert­tia kuun­nel­les­saan eksy­neek­si, mut­ta ei myös­kään puu­tu­neek­si.

Eero lupai­lee myös vii­me vuo­siin ver­rat­tu­na entis­tä koti­mai­sem­paa kat­taus­ta kon­sert­tei­hin. Se onkin luon­nol­lis­ta, sil­lä Eeron lisäk­si myös tuo­reet  tai­teel­li­set part­ne­rit Min­na Pen­so­la ja Iiro Ran­ta­la ovat suo­ma­lai­sia. Syk­syl­lä Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­ri saa lisäk­si vie­rai­le­vak­si kapel­li­mes­ta­rik­si tut­tua­kin tutum­man Jur­jen Hem­pe­lin. Eero kut­sui edel­tä­jän­sä vie­rai­le­maan syys­kau­teen, kos­ka halusi uusien tuu­lien kes­kel­lä muis­tut­taa myös jat­ku­vuu­den tär­key­des­tä. Hem­pel joh­taa 30.10. kau­hue­lo­ku­vaklas­sik­ko Nos­fe­ra­tun musiik­kia Hal­loween­ajan­koh­dal­le sopi­vas­ti.

Eero pyö­rit­te­lee tule­van kau­den ohjel­maa käsis­sään tyy­ty­väi­se­nä.

– Syk­syn ohjel­mis­to on kivan moni­puo­li­nen. Viih­de­kon­sert­ti, las­ten­kon­sert­ti, sin­fo­nia­kon­sert­te­ja haus­koil­la tee­moil­la ja hie­no­jen tai­tei­li­joi­den kans­sa. Sopi­vas­ti uut­ta ja van­haa sekä pie­niä yllä­tyk­siä. Aion puhua myös kon­ser­teis­sa. Hei­tel­lä ideoi­ta, miten kuun­nel­la jotain kap­pa­let­ta ja tul­ki­ta.  Haluan pois­taa pel­ko­ja sii­tä, ettei ymmär­täi­si musiik­kia.

Suu­rin osa työs­tä­ni on val­mis­tau­tu­mis­ta, tul­kin­nan hio­mis­ta.

Te kysyit­te, Eero vas­taa

Mil­lai­nen on ensi syys­kau­del­la taval­li­nen työ­viik­ko, kun olet Joen­suus­sa joh­ta­mas­sa mei­dän kau­pun­gi­nor­kes­te­riam­me?

– Saa­vun myö­hään sun­nun­tai-ilta­na, ja har­joi­tuk­set orkes­te­rin kans­sa alka­vat maa­nan­tai­aa­mu­na kym­me­nel­tä. Olen todel­la sur­kea aamuih­mi­nen, sik­si haluan saa­pua jo illal­la. Par­hai­na aamui­na joo­gaan ennen har­joi­tuk­sia tai käyn aamu­kä­ve­lyl­lä. Se ei kui­ten­kaan tule luon­nos­taan, vaan jou­dun teke­mään töi­tä, että saan sen aikai­sek­si.

Aamiai­sen jäl­keen Eero suun­taa Care­lia-salil­le orkes­te­rin eteen. Tai parem­min­kin rin­nal­le.

– En joh­da pel­käs­tään musiik­kia, vaan ihmi­siä.

Maa­nan­tain har­joi­tuk­sis­sa kap­pa­le tai sin­fo­nian osa soi­te­taan ensin läpi kes­key­tyk­sit­tä ja virit­täy­dy­tään sen myö­tä yhdes­sä samaan tun­nel­maan. Sen jäl­keen alkaa nii­den var­si­nai­nen työs­tä­mi­nen, hio­mi­nen ja hie­no­sää­tö. Har­joi­tus­ten jäl­keen muusi­kot jat­ka­vat omaa har­joit­te­lu­aan itse­näi­ses­ti. Leh­ti­mä­ki siir­tyy myö­häi­sel­le lou­naal­le.

– En iki­nä syö har­joi­tus­ten tauol­la lou­nas­ta. En vain ole oppi­nut sii­hen. Lou­naan jäl­keen hyvin suu­rel­la toden­nä­köi­syy­del­lä siir­ryn tuplaespres­son ääreen Hou­ku­tuk­seen. Se on pak­ko saa­da.

Iltai­sin Eero käy vie­lä jos­sa­kin syö­mäs­sä. Myö­hään sekin, sil­lä mies tun­nus­tau­tuu yökyö­pe­lik­si. Viik­ko hui­pen­tuu tors­tain kon­sert­tiin.

– Suu­rin osa työs­tä­ni on val­mis­tau­tu­mis­ta, tul­kin­nan hio­mis­ta. Kuu­li­jat näke­vät kai­kes­ta sii­tä työs­tä vain jää­vuo­ren hui­pun eli kon­ser­tin.

Entä jos kon­sert­tiin nukah­taa?
– Voin pal­jas­taa, että minul­le on käy­nyt niin usein. Se joh­tuu sii­tä, että mul­la on niin hyvä olla kon­ser­tis­sa. Sitä ei tar­vit­se häve­tä. Puo­li­son kans­sa täy­tyy toki esit­tää, että on hereil­lä.

Onko oikein aja­tel­la, että joku kap­pa­le on ”ruma”?
– Joku kap­pa­le voi olla ”ruma”. Se ei kui­ten­kaan tar­koi­ta, että kap­pa­le oli­si huo­no. Ruman kap­pa­leen tar­koi­tus voi olla kuva­ta esi­mer­kik­si kau­hua ja epä­toi­voa. Tämän ymmär­tä­mi­nen voi ava­ta kor­vat kuu­le­maan kap­pa­leen kau­neus.

Mitä miel­tä olet Care­lia-salin akus­tii­kas­ta?
– No, onhan siel­lä työs­ken­te­ly tosi haas­ta­vaa salin ongel­mien vuok­si. Mut­ta kai­kes­ta huo­li­mat­ta orkes­te­rim­me soit­taa siel­lä hie­no­ja kon­sert­te­ja jat­ku­vas­ti, joten oli­si ihan pöl­jää jää­dä kotiin odot­ta­maan uut­ta salia. Ja sit­ten kun saa­daan se odo­tet­tu uusi kon­sert­ti­sa­li, jon­ka joen­suu­lai­set ansait­se­vat ja tar­vit­se­vat, on ylei­söl­le mah­ta­va koke­mus kuul­la se ero!

Mikä on lem­pi­sä­vel­lyk­se­si?
– Tämä vaih­tuu ehkä lähes päi­vit­täin, mut­ta tänään kär­jes­sä on Ser­gei Rah­ma­ni­no­vin “Sin­fo­ni­set tans­sit”

Suo­sit­te­le kol­mea bii­siä, joi­den kaut­ta voi hel­poh­kos­ti astua klas­si­sen musii­kin maa­il­maan.
–Hei­tän vähän eri tyy­li­siä kap­pa­lei­ta eri vuo­si­sa­doil­ta:

1. Rau­hal­li­nen, ehkä melan­ko­li­nen­kin ja mie­tis­ke­le­vä jousior­kes­te­ri­bii­si, joka aina­kin mul­la menee tun­tei­siin – Pēte­ris Vasks: Musica sere­na (Joen­suus­sa 24.10.2019 Juha Kan­kaan joh­ta­ma­na)
2. Todel­li­nen klas­sik­ko­sin­fo­nia, wie­ni­läisklas­sis­mia aidoim­mil­laan – Joseph Haydn: 94. sin­fo­nia (Joen­suus­sa 21.11. Min­na Pen­so­lan ja Ant­ti Tik­ka­sen kans­sa)
3. Hie­noa näy­tel­mä­musiik­kia, joka koos­tuu tun­nel­mal­li­sis­ta ja juo­nen muka­na kul­ke­vis­ta osis­ta – Jean Sibe­lius: Pel­leas & Meli­san­de (Joen­suus­sa 5.12. minun seu­ras­sa­ni)