Juha Kol­jo­nen pala­si takai­sin koti­kon­nuil­le

Joen­suun kau­pun­gin Näin meil­lä maal­la ‑podcas­tis­sa vie­rai­li Eno-seu­ran puheen­joh­ta­ja Juha Kol­jo­nen. ”Jus­si” niin kuin hän itse itse­ään kut­suu, on kotoi­sin Enos­ta. Tiet vei­vät maa­il­mal­le vuo­sik­si ennen kuin sydän kai­pa­si syn­nyin­seu­duil­le takai­sin Enoon.

Kol­jo­nen on kas­va­nut ja käy­nyt kou­lut aina yli­op­pi­laak­si saak­ka Enos­sa. Tämän jäl­keen mat­ka vei hänet opis­ke­lu­jen peräs­sä Tam­pe­reel­le, jon­ka jäl­keen hän aset­tui het­kek­si Outo­kum­puun. 15 vuot­ta vie­räh­ti Outo­kum­mus­sa ennen kuin Kol­jo­nen päät­ti, että paluu Enoon oli sopi­va. Kol­jo­nen itse kuvai­lee muut­toa uudel­lee­na­set­tau­tu­mi­sek­si.

Tilaa, rau­hal­li­suut­ta ja luon­toa lähel­lä

Paluu­muut­to

Kun Kol­jo­nen pala­si Enoon, ei ver­kos­toa tar­vin­nut läh­teä raken­ta­maan aivan tyh­jäs­tä, sil­lä per­het­tä ja suku­lai­sia löy­tyi jo Enos­ta. Van­ho­ja nuo­ruu­den tut­tu­ja sen sijaan ei Enos­ta enää löy­ty­nyt, sil­lä ajan myö­tä oli moni muu­kin pää­ty­nyt muut­ta­maan Enos­ta toi­sil­le seu­duil­le.

Eno tar­jo­si kui­ten­kin Kol­jo­sel­le hänen omien sano­jen­sa mukaa ”tilaa, rau­hal­li­suut­ta ja luon­toa lähel­lä”.

Muu­tos­ta oli kui­ten­kin tapah­tu­nut sil­lä aikaa, kun Kol­jo­nen oli ollut pois­sa. Kol­jo­sen nuo­ruu­des­sa tek­no­lo­gia ei ollut vie­lä lähel­lä­kään sitä, mitä se tänä päi­vä­nä on.

– Minun nuo­ruu­des­sa­ni ei ollut kän­ny­köi­tä, ei tele­vi­sioi­ta. Tai sit­ten, kun tele­vi­sio tuli, oli mus­ta­val­koi­nen ja yksi kana­va, muis­te­lee Kol­jo­nen.

Myös liik­ku­mi­nen yli­pään­sä on koke­nut muu­tos­ta vuo­sien saa­tos­sa.

Kol­jo­sen nuo­ruu­des­sa ei ollut auto­ja, niin pal­jon kuin nyky­ään tai niin kuin hän itse tote­aa:

– Jos oli auto, niin nii­tä ei ollut per­hees­sä kol­mea kap­pa­let­ta.

Mut­ta onnek­si kaik­ki ei kui­ten­kaan ole muut­tu­nut. Esi­mer­kik­si ihmis­suh­de­asiat, kave­ruu­den mer­ki­tys ja itse­näis­ty­mi­nen ovat pysy­neet vuo­sien saa­tos­sa kui­ten­kin sama­na.

Kult­tuu­rin ja luon­non mer­ki­tys

Eno-seu­ran lisäk­si kult­tuu­ri on lähel­lä Juha Kol­jo­sen sydän­tä. Koke­mus­ta löy­tyy nimit­täin kita­ran var­res­ta ja teat­te­rin laval­ta.

– Kita­ran soit­to on sen ver­ran syväl­lä, että ei sitä pys­ty lopet­taa, eikä halua­kaan, ker­too Kol­jo­nen.

Enos­sa on pal­jon eri­lais­ta kult­tuu­ri­toi­min­taa, mut­ta itsel­leen Kol­jo­nen mai­nit­see tär­keim­mäk­si Lou­hi-teat­te­rin. Lou­hi-teat­te­ri on pai­kal­li­nen har­ras­ta­ja­teat­te­ri, jol­la on pit­kät perin­teet. Kol­jo­nen itse on ollut Lou­hi-teat­te­rin toi­min­nas­sa muka­na aina 80-luvun lop­pu­puo­lel­ta saak­ka ja teat­te­ri on tar­jon­nut Kol­jo­sel­le pal­jon hyviä muis­to­ja. Mie­leen on pai­nu­nut eri­tyi­ses­ti se, että on saa­nut teh­dä töi­tä eri­lais­ten ihmis­ten kans­sa hyväs­sä yhtei­sös­sä.

Kol­jo­nen itse kuvai­lee omaa luon­to­suh­det­taan siten, että luon­toon ei var­ta vas­ten tar­vit­se läh­teä, vaan luon­to on oikeas­taan osa kaik­kea.

– Luon­to antaa elä­mään sisäl­töä, Kol­jo­nen tote­aa.

Hän itse tyk­kää käy­dä laa­vuil­la pais­ta­mas­sa mak­ka­rat ja sanoo­kin omak­si suo­sik­ki luon­to­koh­teek­si Enos­ta Pami­lon, jos­sa on laa­vu ja vaa­ti­vat kul­ku­rei­tit. Mui­ta mai­nit­ta­via luon­to­paik­ko­ja ovat Kol­va­na­nuu­ro ja Hel­ve­tin­port­ti.

Se on fak­ta, että muu­ta­man kym­me­nen kilo­met­rin pääs­sä kas­vu­kes­kuk­ses­ta löy­tyy ihan samat pal­ve­lut.

Eno-seu­ran puheen­joh­ta­ja ja mitä on eno­lai­suus?

Juha Kol­jo­nen on kai­ken muun lisäk­si Eno-seu­ran puheen­joh­ta­ja.

– Eno-seu­ran teh­tä­vä on pitää tätä (Eno) seu­tu­kun­taa vireä­nä eri­lai­sil­la tavoil­la, kuvai­lee Kol­jo­nen.

Koti­seu­tu­yh­dis­tyk­sen teh­tä­viin kuu­luu ottaa kan­taa seu­tu­kun­nan asioi­hin sekä toi­mia yhtei­sön­luo­ja­na ja sitee­nä pai­kal­lis­ten välil­lä. Eno-seu­ra jär­jes­tää myös tapah­tu­mia ja yllä­pi­tää koti­seu­tu­museo­ta.

Kol­jo­sen mie­les­tä on todel­la vai­kea mää­ri­tel­lä eno­lai­suut­ta, kos­ka se on niin laa­ja käsi­tys. Hän kuvai­lee eno­lai­suut­ta kum­mal­li­suu­te­na, mut­ta posi­tii­vi­sel­la taval­la. Kol­jo­sel­ta kysyt­täes­sä, mik­si kan­nat­taa muut­taa Enoon, lis­ta­si hän syik­si tilan, rau­hal­li­suu­den ja luon­non. Kol­jo­nen puhuu­kin maa­seu­dul­le muut­ta­mi­ses­ta ja mitä aja­tuk­sia sii­hen liit­tyy.

Maa­seu­dul­le muut­ta­mi­seen lii­te­tään yleen­sä hänen mukaan­sa joku kan­nan­ot­to tai taka-aja­tus, mut­ta niin ei hänen mukaan­sa tar­vit­si­si olla.

– Se on fak­ta, että muu­ta­man kym­me­nen kilo­met­rin pääs­sä kas­vu­kes­kuk­ses­ta löy­tyy ihan samat pal­ve­lut, Kol­jo­nen muis­tut­taa.

Hän halu­aa­kin rik­koa sitä käsi­tys­tä, että tar­vit­ta­via pal­ve­lui­ta ei löy­tyi­si maa­seu­dul­ta. Toki Kol­jo­nen myön­tää, että maal­le muut­taes­sa jou­tuu mat­kus­ta­maan enem­män.