– Lavalla voi tulla flow, jolloin saattaa unohtaa missä on. Sen voi saada aikaan hyvin menneet harjoitukset, hyvä kapellimestari tai jokin selittämätön juttu. Toki aina flowhun ei pääse. Voi olla ulkomusiikillisia seikkoja, jotka saattavat häiritä alitajunnan kautta. Silti homma pitää hoitaa hyvin. Kun on hyvät solistit, hyvä kapellimestari ja hyvä ohjelma, fiilikset konsertista on positiiviset, toteaa lyömäsoittaja Hannu ”Poke” Porkka.

Syksyllä Joensuun kaupunginorkesterin taiteellinen johto vaihtui. Millaiset ajatukset Pokella on asiasta?

– Minulla on optimistiset odotukset Eero Lehtimäestä. Hän on hirvittävän energinen ja tarmokas. Ideoita pursuilee hänestä, samoin kuin taiteellisista partnereista Minna Pensolasta ja Iiro Rantalasta. Homma ei varmastikaan mene rutiiniksi, kun katsoo ohjelmistoa. Vaikuttaa siltä, että he ovat valmiita laittamaan itsensä likoon.

Sitä tarvitaankin, sillä kilpailu ihmisten ajasta on kovaa.

– Kanta-asiakkaiden eli kausikorttilaisten määrää pitäisi kasvattaa. Siinä olisi hyvä pohja yleisöksi ja kun sen lisäksi saataisiin satunnaisia kävijöitä enemmän niin tilanne olisi hyvä, pohtii Porkka.

Orkesteri on mennyt vuosi vuodelta koko ajan huimasti eteenpäin taidoiltaan ja valmiuksiltaan. Myös solistien ja kapellimestareiden taidot ovat kehittyneet Poken kokemuksen mukaan.

– Nykypäivänä ei enää orkesterin eteen tule muusikon näkökulmasta katsottuna niin sanotusti ’kuspäitä’ ja kukkoilijoita. Jorma Panulan kouluttamat huippukapellimestarit ja kansainväliset vierailijat ovat muuttaneet tilanteen.

Rummut kiinnostivat minua heti. Ja rokki kolahti syvälle sieluun.

Vittuilupedagogiikan kasvatti

Porkka sanoo olevansa ’landelta’ kotoisin, Kontiolahden Lehmosta. Musaharrastus ei ollut ykkösvaihtoehto 1970-luvulla maatalousvoittoisessa kylässä.

– Olin hirvittävän vilkas, suorastaan ylivilkas lapsi. Kaikki liikunta, missä tarvittiin motorisia taitoja, kiinnosti. Pallopelit ja puissa kiipeilyt ja kaikenlaiset kikkailut.

Rumpusetin Poke näki ensimmäistä kertaa 13-vuotiaana.

– Lehmon entisellä työväentalolla kävi nuorisobändejä keikoilla ja treenaamassa. Hiippailin salaa ikkunan taakse katsomaan ja kuuntelemaan. Rummut kiinnostivat minua heti. Ja rokki kolahti syvälle sieluun.

Tämän herätyksen jälkeen Poke ryhtyi rummuttelemaan äitinsä sukkapuikoilla kaikkeen mahdolliseen mistä lähti ääntä.

– Pieksin menemään ja sukkapuikot olivat mutkalla. Äiti ei tietenkään tykännyt siitä ja totesi, että on viisainta laittaa minut soittotunneille. Ensimmäisenä pääsin Juuan musiikkileirille 1970-luvun alkupuolella. Oppilaita oli yli 300 ja opettajina oli sen ajan huippuja. Meno oli aika villiä. Innostuin heti, tietenkin. Juuassa pääsin myös ensimmäistä kertaa soittamaan sinfoniaorkesterin tyyppiseen kokoonpanoon. Se kolahti myöskin heti.

Hyvien kokemusten jälkeen Poke pääsi syksyllä musiikkileirin jälkeen Joensuun musiikkiopistoon.

– Lukioaikoina soitin myös kaupunginteatterissa. Se oli hienoa ja viimeinen niitti siihen, että minusta tuli muusikko. En edes ajatellut, että se voisi olla ammatti. Ei siihen ollut tietopohjaa eikä kokemusta. Soittaminen vain oli kivaa.

Abivuonna Poken opettaja musiikkiopistosta yllytti muutaman muun kanssa nuorta muusikonalkua hakemaan Sibelius Akatemiaan.

– Jos totta puhutaan, niin taitoni eivät vielä silloin olleet kovin hääppöiset. Laitoin kuitenkin paperit vetämään. Ja perkule mähän niin vain sain mennä pääsykokeisiin enkä edes mennyt muualle yrittämään.

Pääsykokeissa Poke näki joitakin lyömäsoittimia elämänsä ensimmäistä kertaa.

– Eihän niitä erikoisempia soittimia ollut Joensuussa yhtäkään. Oli vain kapinen rumpusetti ja ksylofoni, jolla olin treenannut. Patarummut oli, muttei kaksiset eikä marimbaa ollenkaan.

Miehen sanojen mukaan Sibiksessa karu todellisuus omista soittotaidoista paljastui. Opiskelu ja uuden opettelu ei ollutkaan enää vain nastaa ja kivaa, vaikka soittaa sai paljon.

– Siellä joutui oikeasti tekemään töitä ja treenaamaan paljon. Opettajani osasi niin sanotun Vittuilupedagogiikan erinomaisen hyvin ja isolla veellä. Monta kertaa harkitsin lähteväni kotiin. Sinnittelin kuitenkin. Toisena opiskeluvuotena homma alkoi sujumaan paremmin ja aloin viihtymään.

Klasarista rokkitähdeksi ja takaisin

Kolmantena opiskeluvuotena Sibelius Akatemiassa Poke sai paikan Kotkan kaupunginorkesterista, missä työskenteli pari vuotta. Tämän jälkeen hän hyppäsi täysin erilaiseen kelkkaan ja ryhtyi ihan oikeaksi rokkitähdeksi. Hän kiersi Suomea Hassisen Koneen kanssa vuoden ajan.

– Siihen aikaan soittaminen rokkibändissä ja kaupunginorkesterissa olivat ja ovat jossain määrin edelleenkin kaksi erilaista maailmaa. Asenteet olivat jossain määrin puolin ja toisin karsastavat klassista musiikkia sekä rock- ja muuta kevyttä musiikkia soittavien välillä. Rokkitähteys ja reissaaminen oli liian kuluttavaa hommaa minulle, mutta älyttömän hauskaa se oli. Tuolloin huomasin miten tärkeää muusikon on huolehtia fyysisestä kunnostaan.

Rokkitähteyden jälkeen vuonna 1983 Poke aloitti pitkän uransa Joensuun kaupunginorkesterissa.

– Sain koesoitossa paikan. Jäin Joensuuhun, ja vähän sen jälkeen tapasin tulevan vaimoni. Hän opiskeli Joensuun yliopistossa ja väitteli myöhemmin tohtoriksi saakka. Puolitoista vuotta sen jälkeen, kun aloitin Joensuun kaupunginorkesterissa, syntyi esikoisemme.

Laman aikoihin 1990-luvulla Poke mietti työpaikan vaihtoa, sillä Joensuun kaupunginorkesteri oli lakkautusuhan alla.

– Silloin oli pakko edes vähän katsella muita paikkoja. Varmuuden vuoksi ja kaiken varalta.

Soittimien sijoittelu ja soittaminen tehdään tarkan koreografian mukaan.

Hyvää dementian ehkäisyä

Poke kuvailee lyömäsoittajan työtä kaupunginorkesterissa hyvin monipuoliseksi. Joensuun kaupunginorkesterissa on vain yksi lyömäsoittaja, isoissa orkestereissa voi hyvinkin olla jopa viisi tai kuusi, joista jokainen erikoistuu tiettyyn lyömäsoitinryhmään. Poke hoitaa Joensuussa kaiken yksin.

– Varsinkin Jurjen Hempel valitsi ohjelmistoon sellaisia teoksia, jotka ovat joskus pakon edessä yhdenkin ihmisen soitettavia, mutta helvetillinen kiire siinä tuli. Toki tiettyihin teoksiin täytyy ottaa lisäsoittajia.

Konserttia seuratessa tosiaan huomaa, että lyömäsoittajalla on usein kiire. Soittimien sijoittelu ja soittaminen tehdään tarkan koreografian mukaan.

– Kaikki tapahtuu tarkasti ajoitettuna, enkä puhu vain soittamisesta. Liikeradat täytyy olla etukäteen suunniteltuja ja treenattuja. Joskus kohdallani voi olla esimerkiksi viisi nuottitelinettä ja sivujen kääntäminenkin täytyy miettiä tarkkaan. Tämä on hyvää dementian ehkäisyä.

Huilu tai viulu on helppo kuljettaa mukana kotiharjoittelua varten. Kuinka lyömäsoittaja monine soittimineen tekee kotiharjoittelua?

– Joskus minulla on ollut omassa kellarissa muun muassa rumpusetti ja muita soittimia. On myös olemassa erilaisia harjoituspadeja, joiden avulla voi harjoitella soittotekniikkaa. Konservatoriolla on nykyisin hyvä soitinvalikoima ja voin käydä myös siellä harjoittelemassa silloin, kun siellä ei ole tunteja eli aamulla, viikonloppuisin tai iltamyöhällä.

Poke palvoo soittimiaan

Kun Joensuun kaupunginorkesterin konsertteja seuraa, ei voi olla hymyilemättä, kun huomaa kuinka Poke ’palvoo’ soittimiaan ja kumartuu kunnioittavasti tuon tuostakin. Mitä ihmettä silloin tapahtuu?

– Pakkohan niitä on palvoa, muuten ne soivat huonosti, nauraa Poke.

Todellisuudessa hän tarkistaa soittimiensa viritykset. Poke naputtelee kalvoja hiljaa sormilla ja kuuntelee tarkasti säätäessään soittimia. Ja todellakin myös kesken konsertin.

– Patarummuissani on nahkakalvot, jotka reagoivat lämpötilan ja kosteuden muutoksiin. Kun salissa pamahtaa ilmastointi päälle, niin soittimien viritys saattaa muuttua. Niitä täytyy vahtia, eikä sitä pysty pelkästään tuntoaistilla tekemään.

Rummuista ja muista lyömäsoittimista saa tunnetusti paljon ääntä aikaseksi, kovaakin ääntä. Tuleeko lyömäsoittajista kuuroja vai pystyykö kuuloa suojaamaan pitkän uran aikana tarpeeksi hyvin?

– Meillä on käytössä erikoisvalun avulla tehdyt korvatulpat. Itse asiassa minulla on aika hyvä kuulo. Keskitaajuuksilla on pientä vajausta, mutta se johtuu ihan vain ikääntymisestä, ei ammatista.

Lyömäsoittimissa soundimaailma on ihan mieletön.

Roudaaminen on usein soittamista raskaampaa

Niin sanotulla orkesterimuusikon vapaa-ajalla, Pokella on muita musiikkiin liittyviä projekteja, keikkoja ja workshoppeja. Musiikki ei jää hänellä pelkästään työksi.

– Olen tehnyt paljon yhteistyötä muiden esittävien taiteiden kanssa kuten tanssin ja teatterin.

Vastapainoa musiikille ja työlle hänelle antaa uiminen ja koirien ulkoiluttaminen.

– Työ on yllättävän fyysistä, varsinkin soitinten roudaaminen. Itse soittaminen ei niinkään.

Normaaleiden orkesterin harjoitusten ja konserttien lisäksi Poke on TeamArin eli orkesterin puhallinryhmän jäsen. Tarvitaanhan sielläkin lisäpotkua rytmiin.

– TeamAri keikkailee paljon kouluilla ja jonkin verran myös palvelutaloissa. Keikat ovat interaktiivisia eli yleisö pääsee mukaan soittamaan ja minä neuvon heitä. Siinä saa kontaktia yleisöön. Suurin ero sinfoniakonserttiin on se, että soitan TeamArissa pääasiassa vain komppia ja juonnan. Kappaleet ovat lyhyitä, klasaria, rokkia, suomipoppia, jatsia. Mukavaa vaihtelua.

Sinfoniakonserteissa Poke kompin sijasta soittaa esimerkiksi wieniläisklassisessa musiikissa ikään kuin samassa sektiossa trumpettien kanssa, ja etenkin nykymusiikissa rytmin lisäksi soitinväriä eli soundia.

– Lyömäsoittimissa soundimaailma on ihan mieletön. Tykkään soittaa nykymusiikkia, jossa työskentelyni on itsenäisempää, vaikka soitammekin joukkueena. Silloin saa toteuttaa myös erikoisia soittotapoja. Saatan välillä soittaa esimerkiksi bassojousella. Se voi kuulosta hyvältä tai pahalta, riippuu, miten onnistun tai miten kuulija sen kokee.

Musiikkimaku muistojen bulevardilta digiaikaan

Poke on ollut vuodesta 1983 lähtien Joensuun kaupunginorkesterissa. Kohokohdaksi pitkältä uralta Poke mainitsee Joensuun Laulujuhlat.

– Viimeisinä vuosina se oli oikea kulttuurifestivaali ja meininki oli hyvin kansainvälinen. Esiintymässä oli eri taiteenmuotojen huippunimiä ja kiinnostavia esityksiä oli paljon.

Lempiteoksia ja –säveltäjää kysyttäessä Poke ei halua nostaa yhtään säveltää ylitse muiden, mutta hän sanoo pitävänsä Stravinskin säveltämistä balettimusiikeista kuten Kevätuhri ja Tulilintu. Kevyen musiikin puolelta suosikit ovat menneiden vuosien puolelta.

– Musiikkimakuni on iloinen sekoitus mennyttä ja nykyistä, nostalgiaa ja tuoretta. Muistojen bulevardilta digiaikaan.

Joensuun kaupunginorkesterin konserttikalenterin löydät täältä.

TeamArin keikat löytyvät Facebookista.