Musii­kin mah­dol­lis­ta­mis­ta ja luot­ta­vai­nen mie­li

Inten­dent­ti Mar­jo Vat­tu­lai­nen pitää Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­rin lan­ko­ja käsis­sään. Hän muun muas­sa toi­mii esi­mie­he­nä orkes­te­rin muusi­koil­le ja toi­mis­to­työ­hen­ki­löil­le, on jäsen kult­tuu­rin joh­to­tii­mis­sä, huo­leh­tii sopi­mus­asiois­ta, neu­vot­te­lee agen­tuu­rien ja tai­tei­li­joi­den kans­sa ja tekee läheis­tä yhteis­työ­tä tai­teel­li­sen joh­ta­jan kans­sa, hoi­taa raha­vas­tuun, laa­tii tilas­to­ja ja tau­lu­koi­ta sekä pitää yhteyt­tä esi­mer­kik­si ope­tus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri­öön ja Suo­men Sin­fo­niaor­kes­te­rit ry:hyn.

– Työ­ni on kuin pala­pe­lin kokoa­mis­ta ja minul­la on mon­ta pala­pe­liä yhtä aikaa kasat­ta­va­na, Vat­tu­lai­nen kuvai­lee.

– Kun mie­tin ura­pol­kua­ni, en ole täh­dän­nyt inten­den­tik­si, vaan se tapah­tui kuin vahin­gos­sa. Olen kou­lu­tuk­sel­ta­ni musii­kin mais­te­ri ja olen sekä soit­ta­nut orkes­te­ris­sa että kama­ri­musi­soi­nut pal­jon, mut­ta pää­pai­no on kui­ten­kin ollut kla­ri­ne­tin­soi­ton opet­ta­mi­ses­sa. Kun inten­den­tin paik­ka auke­si, mie­tin, että minus­ta voi­si olla hyö­tyä täs­sä työyh­tei­sös­sä, jon­ka tun­sin ennal­ta lähes 20 vuo­den ajal­ta. Niin­pä hain paik­kaa ja minus­ta tuli inten­dent­ti, hän jat­kaa.

Toi­mes­taan soi­ton­opet­ta­ja­na Vat­tu­lai­nen ker­too saa­neen­sa pal­jon eväi­tä nykyi­seen työ­hön­sä.

– On ollut haus­ka huo­ma­ta, että vaik­ka olen toi­mi­nut pää­asias­sa las­ten ja nuor­ten paris­sa, osaan toi­mia eri­lais­ten ihmis­ten kans­sa. Esi­mer­kik­si täl­lä het­kel­lä meil­lä on lukui­sia eri kan­sal­li­suuk­sia edus­tet­tu­na orkes­te­ris­sa, mikä tar­koit­taa sitä, että jokai­nen on kas­va­nut omas­sa kult­tuu­ris­saan ja tuo näin ollen oman kult­tuu­rin­sa ja oman panok­sen­sa yhtei­sööm­me. Se on mie­les­tä­ni rik­kaus, mut­ta se vaa­tii myös tai­toa lukea ihmi­siä sekä hei­dän ilmei­tään ja elei­tään, täs­men­tää Vat­tu­lai­nen.

– Esi­mie­hey­des­tä opin pal­jon Kes­ki-Kar­ja­lan musiik­kio­pis­ton enti­sel­tä reh­to­ril­ta Sirk­ka-Lii­sa Röp­pä­sel­tä, joka oli oma esi­mie­he­ni mel­ko lail­la 15 vuo­den ajan. Hänen näke­myk­sen­sä oli avoin, kes­kus­te­le­va ja työyh­tei­söä sekä opet­ta­jia arvos­ta­va. Hän itse asias­sa kan­nus­ti minua aika­naan näi­hin hal­lin­nol­li­siin toi­miin ja roh­kai­si teke­mään ope­tus­hal­lin­non tut­kin­toa. Sijais­tin­kin reh­to­ria jon­kun aikaa Toh­ma­jär­ven musiik­kio­pis­tol­la. Arvos­tan humaa­ne­ja, ihmis­lä­hei­siä ja monel­ta kan­nal­ta elä­mää kat­so­via ihmi­siä, Vat­tu­lai­nen sanoo.

Työ­ni on kuin pala­pe­lin kokoa­mis­ta ja minul­la on mon­ta pala­pe­liä yhtä aikaa kasat­ta­va­na.

Mukau­tu­mis­ta ja uusia tuu­lia

Sii­nä mis­sä inten­dent­ti­nä toi­mi­mi­nen on eri­lai­sis­ta pala­sis­ta koos­tu­van ison koko­nai­suu­den hal­lus­sa pitä­mi­sen tai­toa ja orga­ni­soin­ti­ky­kyä, nouse­vat toi­men­ku­van antoi­sim­pien ja vaa­ti­vim­pien puol­ten lis­tal­le Mar­jo Vat­tu­lai­sen mukaan kui­ten­kin sel­keät sei­kat: ihmi­set ja raha.

– Työs­sä­ni paras­ta ovat ehdot­to­mas­ti ihmi­set, niin orkes­te­ri­lai­set kuin ylei­sö. On hie­noa mah­dol­lis­taa musii­kin teke­mi­nen yhdes­sä muusi­koi­den kans­sa ja hei­dän musi­soin­tin­sa onkin tulos, jota koh­ti suun­taam­me kai­ken yhdes­sä teke­mi­sem­me. Ylei­sös­tä monet tule­vat jut­te­le­maan kans­sa­ni ennen kon­sert­tia ja minus­ta on kiva vaih­taa hei­dän kans­saan aja­tuk­sia ja miet­tei­tä, Vat­tu­lai­nen iloit­see.

– Työs­sä­ni haas­ta­vin­ta taas on raha-asioi­den kans­sa toi­mi­mi­nen, sil­lä kun bud­jet­tia tiu­ken­ne­taan koko ajan, pitää miet­tiä, miten toteu­tam­me kai­ken sen, mitä meil­tä odo­te­taan, Vat­tu­lai­nen tote­aa.

Val­lit­se­va koro­na­ti­lan­ne on aset­ta­nut koko maa­il­man uusien toi­min­ta­ta­po­jen äärel­le ja niin myös orkes­te­ri­toi­min­nan – raja­tut ylei­sö­pai­kat ovat olleet yksi mer­kit­tä­vin muu­tos kulu­nee­na vuon­na. Eteen tul­leis­ta haas­teis­ta huo­li­mat­ta Vat­tu­lai­nen on kui­ten­kin luot­ta­vai­sin mie­lin.

– Töi­tä on ollut muu­ten­kin pal­jon, mut­ta koro­na itses­sään on tuo­nut ihan hir­vit­tä­vän mää­rän töi­tä lisää. On täy­ty­nyt teh­dä suun­ni­tel­ma, sil­le vara­suun­ni­tel­ma ja vie­lä vara­suun­ni­tel­man vara­suun­ni­tel­ma­kin. Tämä val­lit­se­va tilan­ne on kysy­nyt nope­aa rea­goin­tia, nopei­ta pää­tök­siä ja pal­jon talous­hal­lin­non rapor­toin­tia sekä ope­tus- ja kult­tuu­ri­mi­nis­te­ri­öön että kau­pun­gil­le.  Tek­no­lo­gian puo­lel­ta meil­lä on teh­ty orkes­te­rin ensim­mäi­nen strii­mi iki­nä ja se vaa­tii vie­lä vähän sääs­tä­mis­tä onnis­tuak­seen jat­kos­sa parem­min. Lisäk­si satun­nai­set Zoom-pala­ve­rit ovat tul­leet uute­na asia­na osak­si toi­miam­me, luet­te­lee Vat­tu­lai­nen.

– Kun meil­le tuli uusi tai­teel­li­nen joh­ta­ja Eero Leh­ti­mä­ki sekä tai­teel­li­set part­ne­rit Min­na Pen­so­la ja Iiro Ran­ta­la, meil­lä oli oikein uusi into ja pöhi­nä pääl­lä, mikä sit­ten vähän hii­pui koro­nan takia. Odo­tan ja toi­von ensi vuo­del­ta koro­na­ti­lan­teen lau­kea­mis­ta pik­ku­hil­jaa, niin pää­si­sim­me taas nousuun ja hyvän mie­len teke­mi­seen. Se on täy­sin mah­dol­lis­ta, kun vain pää­sem­me täs­tä har­mi­tuk­ses­ta, mikä kos­ket­taa kaik­kia maa­il­man ihmi­siä täl­lä het­kel­lä, Vat­tu­lai­nen sanoo.

Rak­kain­ta täs­sä orkes­te­ris­sa on musiik­ki.

Musii­kin voi­ma ja mer­ki­tys

Vas­ta­pai­noa työl­leen inten­dent­ti saa har­ras­teis­ta, joi­ta hän itse kut­suu palaut­ta­vik­si har­ras­tuk­sik­si. Myös rakas soit­to­har­ras­tus aut­taa jak­sa­maan.

– Näi­tä niin sanot­tu­ja palaut­ta­via har­ras­tuk­sia minul­la voi­si olla enem­män­kin. Olen käy­nyt pila­tek­ses­sa jo 13 vuot­ta, min­kä lisäk­si lii­kun muu­ten­kin joko lenk­keil­len, hölk­käil­len, kävel­len tai käy­mäl­lä ohja­tus­sa jum­pas­sa. Olem­me käy­neet myös koko per­heen voi­min avan­to­ui­mas­sa, se on iha­naa ja ren­tout­ta­vaa. Luke­mi­nen on minul­le myös tär­keä har­ras­tus ja haluai­sin lisäk­si teh­dä enem­män käsi­töi­tä, kuten neu­loa sekä ope­tel­la kuto­maan mat­to­ja, Mar­jo Vat­tu­lai­nen ker­too.

– Soit­ta­mi­ses­sa taas on joku minua hoi­ta­va ele­ment­ti. Kun työ­ni on täl­lais­ta pala­pe­lin kasaa­mis­ta ja soit­ta­mi­nen sen sijaan kes­kit­ty­mis­tä yhteen asi­aan ja itsen­sä kans­sa ole­mi­seen, se hoi­taa. Olen­kin pit­kän tauon jäl­keen otta­nut soit­ti­met uudel­leen esiin kun­nol­la ja ryh­ty­nyt soit­ta­maan sään­nöl­li­ses­ti joka päi­vä vähän. Vii­mek­si olen soit­ta­nut yksin koto­na Astor Piazzol­lan tan­go­ja, Vat­tu­lai­nen pal­jas­taa.

– Lem­pi­sä­vel­tä­jä­ni on Dmit­ri Šos­ta­ko­vitš, jon­ka musiik­ki jos­ta­kin syys­tä iskee minuun. Sitä mei­dän orkes­te­rim­me kokoi­nen kokoon­pa­no ei har­mil­li­ses­ti pys­ty yksi­nään soit­ta­maan, sil­lä soit­ta­mas­sa pitäi­si olla pal­jon muusi­koi­ta. Šos­ta­ko­vitšin ohel­la Mozar­tin musiik­ki on todel­la hyvin sävel­let­tyä ja soit­ti­pa mitä ään­tä tahan­sa, se on mie­len­kiin­tois­ta musiik­kia, hän perus­te­lee.

Joen­suun kau­pun­gi­nor­kes­te­rin hal­lin­non joh­to­hah­mo­na toi­mi­va Vat­tu­lai­nen pai­not­taa musii­kin moni­nais­ten mer­ki­tys­ten tär­keyt­tä.

– Rak­kain­ta täs­sä orkes­te­ris­sa on musiik­ki. Sitä var­ten me olem­me tääl­lä, tuot­ta­mas­sa ylei­söl­le musiik­kia ja iloa, loh­tua tai mitä vaan se voi kel­le­kin tar­jo­ta.