Koh­ti ren­nom­pia aiko­ja

Suo­ma­lai­nen yhteis­kun­ta on tur­val­li­sem­pi kuin aiem­min. Olem­me siis yhteis­kun­ta­na teh­neet oikean­lai­sia asioi­ta; olem­me onnis­tu­neet luo­maan yhteis­kun­nan, jos­sa tur­val­li­suut­ta hei­ken­tä­viä häi­riöi­tä on vain vähän.

Me joen­suu­lai­set – niin asuk­kaat, elin­kei­noe­lä­mä, päät­tä­jät ja jul­kis­hal­lin­to kuin jär­jes­töt ja uskon­nol­li­set yhtei­söt – teem­me itse alu­eem­me tur­val­li­suu­den. 

Me myös luom­me ja yllä­pi­däm­me ilma­pii­riä, joka edis­tää krii­sin­kes­tä­vyyt­täm­me. Hen­ki­nen krii­sin­kes­tä­vyys on yksi yhteis­kun­nan elin­tär­keä osa! Hen­ki­sel­lä krii­sin­kes­tä­vyy­del­lä tar­koi­te­taan yksi­löi­den, yhtei­sö­jen ja yhteis­kun­nan sekä kan­sa­kun­nan kykyä kes­tää krii­si­ti­lan­tei­den aiheut­ta­mat hen­ki­set pai­neet ja sel­viy­tyä nii­den vai­ku­tuk­sil­ta. Hyvä hen­ki­nen krii­sin­kes­tä­vyys edis­tää krii­seis­tä toi­pu­mis­ta.

Vapaa-ajan toi­min­nas­ta ja har­ras­teis­ta saam­me voi­ma­va­ro­ja koh­da­ta arjen haas­teet ja häi­riöt. Me ihmi­set olem­me kyl­lä mel­ko seka­lai­nen sak­ki: Jokai­nen meis­tä tun­tee jon­kun, joka viet­tää vapaa-aikaan­sa aiheen paris­sa, joka ei itseä kiin­nos­ta.

Tämä yksi­löl­li­syys tar­peis­sa, mut­ta myös yhtei­söl­li­syys mah­dol­lis­ta­va­na voi­ma­va­ra­na, on syy­tä huo­mioi­da eten­kin nyt, kun hen­ki­nen jak­sa­mi­sem­me on koe­tuk­sel­la kak­si vuot­ta kes­tä­neen pan­de­mian takia. 

Emme pys­ty arvioi­maan, mikä har­ras­te tai vapaa-ajan viet­to­ta­pa on tois­ta tär­keäm­pi, mut­ta tie­däm­me kaik­ki, että omat voi­ma­va­rat täy­den­ty­vät mie­lek­kään teke­mi­sen paris­sa. Kuka­pa meis­tä ei oli­si lap­se­na ihan­noi­nut urhei­li­joi­ta ja leik­ki­nyt hiih­to­la­dul­la, kau­ka­los­sa tai las­ket­te­lu­rin­tees­sä esit­täen ido­li­aan.

Innoi­tus­ta tal­vi­liik­ku­mi­seen saa vaik­ka­pa vie­lä käyn­nis­sä ole­vis­ta olym­pia­lai­sis­ta ja tule­vis­ta ampu­ma­hiih­to­ki­sois­ta. Ehkä­pä nyt on mei­dän kaik­kien aika sal­lia myös meil­le aikui­sil­le­kin lei­kin­omais­ta ren­tou­tu­mis­ta eri akti­vi­tee­teis­sa.

Hyväl­lä asen­teel­la lisää tur­val­li­suut­ta

Ennem­min tai myö­hem­min yhteis­kun­ta avau­tuu pan­de­mia­ra­joit­teis­ta. Jäl­jel­le jää kui­ten­kin krii­sis­tä toi­pu­mi­nen, joka toi­sil­la voi kes­tää vain het­ken, toi­sil­la pidem­män­kin aikaa.

Ennus­tan, että osa tun­tee tur­vat­to­muut­ta mikä­li ollaan ilman mas­ke­ja ja toi­saal­ta osa kokee mas­kin pitä­mi­sen tar­peet­to­ma­na. Lisäk­si osa palaa oikeas­ti nor­maa­liin kiin­nit­tä­mät­tä huo­mioi­ta mas­kei­hin tai nii­den puut­tu­mi­seen.

Fyy­si­sen etäi­syy­den pitä­mi­nen tun­te­mat­to­miin on meil­le jo kult­tuu­ris­tam­me tut­tua, mut­ta emme me ole aiem­min fes­ta­reil­la tai muis­sa­kaan ylei­sö­ta­pah­tu­mis­sa koke­neet oloam­me tur­vat­to­mak­si, vaik­ka lähek­käin on jou­dut­tu ole­maan.

Tämä voi olla ensi kesä­nä toi­sin, ja aiem­paa enem­män tulee pin­taan eri­lai­sia tun­tei­ta riip­puen omas­ta asen­tees­ta.

Suo­si­tus­ten maa­il­mas­sa lie­nee hyvä nyrk­ki­sään­tö, että toi­mim­me itse tur­val­li­ses­ti ja omas­ta hyvin­voin­nis­ta huol­ta pitäen, ja suvait­sem­me että osa toi­mii toi­sin kuin itse toi­mii.

Eli tur­val­li­suus on myös tun­ne. Hen­ki­nen hyvin­voin­tim­me para­nee, kun ymmär­räm­me parem­min tois­tem­me toi­vei­ta ja tar­pei­ta. Tur­val­li­suut­ta ja sen tun­net­ta yllä­pi­däm­me me kaik­ki, eikä tur­val­li­suut­ta paran­na pie­nis­sä asiois­sa omis­ta oikeuk­sis­ta kyn­sin ham­pain kiin­ni pitä­mi­nen.