Niina ja Hans Verkerk ovat asuneet ympäri maailmaa, mutta Joensuu on paikka, jonne he aina mielellään palaavat. Kompakti kaupunki, kansainvälinen työ ja aktiivinen elämäntyyli tekevät arjesta sujuvaa.
Forssasta kotoisin oleva Niina Verkerk päätyi Joensuuhun opiskelemaan – tosin sattumallakin oli sormensa pelissä. Ensimmäinen vierailu kaupungissa tapahtui ystävän muuton ja kesäfestarin myötä.
Kompakti kampus ja sujuva arki tekivät vaikutuksen
– Vierailin Joensuussa Ilosaarirockin aikaan ja viihdyin todella hyvin. Hain yliopistoon, ja kun jäin Turun paikasta vain pisteen päähän, otin paikan vastaan Joensuusta. Kompakti kampus ja sujuva arki tekivät vaikutuksen, hän muistelee.
Cupidon nuoli Pietarissa
Rotterdamista, Alankomaista kotoisin oleva Hans Verkerk tuli Joensuuhun Erasmus-vaihdon kautta. Tuleva vaimo Niina tuli tutuksi yliopiston kurssilla.
– Olimme molemmat opintomatkalla Pietarissa, ja siellä todella tutustuimme. Siitä kaikki alkoi, Hans kertoo.
He asuivat hetken eri maissa, mutta pian Hans palasi Suomeen ja Joensuuhun noin 20 vuotta sitten. Muutto tuntui oikealta ratkaisulta niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisestikin.

– Sain harjoittelupaikan Euroopan Metsäinstituutista (EFI), ja Niina työskenteli myös Joensuussa – myöhemmin avautui työpaikka. Nykyisin työskentelemme eri osastoilla ja tehtävämme ovat melko erilaisia, vaikka olemmekin samassa organisaatiossa, Hans selittää.
Kansainvälinen työ, rauhallinen arki
Niinan työ on vienyt häntä maailman eri kolkkiin Tyyneltämereltä Länsi-Afrikkaan.
– Työalueisiini kuuluvat muun muassa Salomonsaaret, Malesia, Papua-Uusi-Guinea, Norsunluurannikko, Liberia ja Kamerun. Olen tottunut siihen, että työ vaatii joustavuutta ja sopeutumista, hän kertoo.
Hans puolestaan vastaa EFI:n tutkimustoiminnan koordinoinnista ja on johtanut tutkimushankkeita, jotka liittyvät ilmastoälykkääseen metsätalouteen.
– Tutkimme, miten Euroopan metsät ja metsätalous kehittyvät ja voivat tukea ilmasto- ja biodiversiteettitavoitteiden saavuttamista.

Vaikka työ on kansainvälistä, arki Joensuussa on rauhallista ja helppoa – etenkin verrattuna Barcelonaan, jossa pariskunta vietti muutaman vuoden toisessa EFI:n toimipisteessä Joensuussa vietettyjen vuosien välissä.
– Barcelonassa työmatkoihin saattoi helposti mennä kaksi tuntia päivässä – täällä Joensuussa kymmenen minuuttia. Se jättää enemmän aikaa elämälle, Hans sanoo.
Barcelonassa työmatkoihin saattoi helposti mennä kaksi tuntia päivässä – täällä Joensuussa kymmenen minuuttia
Niinalla ja Hansilla on mökki vain lyhyen ajomatkan päässä kaupungista. Viikonloppureissut luontoon ovat tärkeä osa heidän arkeaan.
– Joensuussa on hyvä elämänrytmi. Täällä elämä ei vie kaikkea energiaasi, Niina sanoo.
CrossFitistä yhteinen intohimo
Pariskunta löysi yhteisen liikuntaharrastuksen: CrossFitistä tuli pysyvä osa heidän elämäänsä.
– Aloitin CrossFitin jo Barcelonassa ja palattuamme Joensuuhun ostin Hansille kurssin lahjaksi. Hän oli aluksi epäileväinen, mutta innostui lopulta kunnolla. Siitä tuli meidän juttumme, Niina kertoo.
Joensuu sopii aktiiviseen elämäntyyliin hyvin
Talvisin heidän harrastuksiinsa kuuluvat myös hiihto, luistelu ja laskettelu. Niina soittaa rumpuja ja harrastaa valokuvausta, kun taas pyöräily on molempien yhteinen harrastus.
– Barcelonassa maastopyöräily oli tärkeässä roolissa – täällä kyse on enemmän arkipyöräilystä. Joensuu sopii aktiiviseen elämäntyyliin hyvin, Hans toteaa.
Joensuu on hyvä tukikohta perheelle
Perheeseen kuuluu myös heidän 13-vuotias poikansa. Kansainvälisyys on osa päivittäistä elämää, mutta tulevaisuudensuunnitelmat elävät lapsen kasvun myötä.
– Joensuu toimii tällä hetkellä hyvin kotina. Lapsen kasvaessa voimme olla liikkuvampia työn suhteen, Niina sanoo.

Hans korostaa elämänlaadun ja saavutettavuuden välistä yhteyttä.
– Hyvät junayhteydet ovat olennaisia. Ne vaikuttavat siihen, kuinka helposti tänne tullaan – tai päätetään jäädä.
Artikkeli on tuotettu osana Joensuun kaupungin innovaatiotoiminnan ekosysteemisopimuksen (EAKR) toimintoja, joita osarahoittavat Euroopan unioni sekä Joensuun kaupunki.