Joensuussa vanhustenviikon pääjuhla järjestetään maanantaina 3.10.2016 Kanervalatalolla, Leinikkitie 1.

Tilaisuus alkaa keittolounaalla klo 12. Lounaan tarjoaa Pohjois-Karjalan Osuuspankki. Pääjuhla alkaa klo 13 vanhusneuvoston puheenjohtaja Marjatta Piitulaisen avaussanoilla. Juhlapuheen pitää kirjailija, filosofian tohtori Aino Räty-Hämäläinen. Lisäksi juhlaan kuuluu Vuokko Mäkelän lausuntaa, vuoden vapaaehtoistyön kannustuspalkintojen jako, Joensuun mieslaulajien seniorien kuoroesitys, johtajana Markus Hänninen, sekä yhteislaulut. Juhlan juontaa vanhusneuvoston jäsen Marjatta Räty.

Noin tunnin kestävän pääjuhlan jälkeen on mahdollisuus jäädä kuuntelemaan juhlasalissa Joensuun Severien toiminnan esittelyä, kahvitella tai mennä Kanervalatalon toiseen kerrokseen kokeilemaan kädentaitoja eri toimintapisteisiin.

Kanervalatalolla on juhlan aikana Kai Ahmion järjestämä taidenäyttely sekä toisessa kerroksessa mahdollisuus katsella Heimo Ujalan upeita videoita luonnosta ja rakkaudesta ainutkertaiseen elämään ja sen rajallisuuteen.

Suomessa on vietetty vuodesta 1954 lähtien vanhustenpäivää. Vanhustenpäivä on lokakuun ensimmäinen sunnuntai ja sitä seuraava viikko on vanhustenviikko.