Tänä vuonna liikutaan niin kuin halutaan! Eri puolilla Joensuuta on alettu ideoida ja toteuttaa matalan kynnyksen liikuntahetkiä ja -tapahtumia yhdessä alueiden asukkaiden kanssa. Samalla kun pyllyt nousevat penkiltä, tavoitteena on, että asukkaiden yhteisöllisyys ja osallisuus lisääntyy.

Niitä unelmiahan tässä ollaan toteuttamassa eli mitä hullumpi idea sen parempi (Pokalin Tarmo Koivuranta)

Toimintaa on ollut tähän mennessä Karsikossa, Marjalassa, Noljakassa ja Hukanhaudalla. Koko homma on osa kansallista Unelmat liikkeelle -tapahtumakokonaisuutta, jonka pääkohderyhmänä ovat meillä 15–29-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset. Toimintaa koordinoi Pohjois-Karjalan Liikunta ry eli tutummin Pokali.

Lajikokeilut olleet suosittuja

Suosituinta toimintaa ovat olleet Noljakassa torstaisin järjestetyt lajikokeilut. Tähän mennessä on kokeiltu esimerkiksi palloilulajeja ja retkiluistelua sekä käyty kimppakävelyillä. Huhtikuussa luvassa on ainakin sulkapalloa ja tankotanssia.

Unelmat liikkeelle on ollut mukana myös asukasyhdistysten tapahtumissa kuten Noljakan laskiaisriehassa ja Marjalassa järjestetyssä Maalisriehassa.

Uusia kaupunginosia mukaan

Kevään edetessä muutkin asukasyhdistykset ovat kiinnostuneet hankkeesta ja esimerkiksi Utran ja Rantakylän alueella järjestetään Varaslähtö vappuun -tapahtuma 22.4.

Unelmat liikkeelle on osa kaupunkikehittämisen Kake-hanketta, jota rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus, ESR ja Joensuun kaupunki.

Toimintaa on lokakuuhun asti – mukaan ehtii vielä hyvin!

Tutustu Unelmat liikkeelle -toimintaan tarkemmin Pokalin sivuilla