Lasten iltapäivätoimintaa järjestävä Pohjois-Karjalan Nuoret Kotkat on voinut palkata tänä syksynä kolme työntekijää Joensuu-lisän avulla.

Joensuu-lisä on tarkoitettu yritysten lisäksi kolmannen sektorin työnantajille lyhyisiinkin työsuhteisiin.

Pohjois-Karjalan Nuoret Kotkat haki tukea nyt ensimmäistä kertaa, ja se on ollut toiminnalle tärkeää.

Palkkalistoilla on toiminnanjohtaja Anne Kankaanpään lisäksi yhdeksän työntekijää, joista siis kolme saa tukea.

Kankaanpään mukaan ilman tukea ei olisi ollut mahdollista palkata kaikkia nykyisiä työntekijöitä. Saatu raha on myös auttanut parantamaan iltapäiväkerhojen laatua.

– Kun palkkaukseen saa helpotusta, voi muulla rahalla hankkia esimerkiksi leluja ja askartelutarvikkeita kerhoille tai koulutusta työntekijöille.

Sopii erilaisille työnantajille

Joensuu-lisä on 350 euroa kuukaudessa, ja se maksetaan työnantajalle jo kuukauden työsuhteesta. Yhdelle henkilölle lisää voi enimmillään saada kuuden kuukauden ajan. Työajan on oltava vähintään 18 tuntia viikossa. Rekrypalkkio puolestaan maksetaan vain yrityksille kertakorvauksena kuuden kuukauden työsuhteen jälkeen.

Tähänastisen kokemuksen perusteella Nuorten Kotkien Anne Kankaanpää suosittelee työllistymisseteleitä muillekin työnantajille.

– Jos miettii, onko juuri ja juuri varaa palkata työntekijä, tämä helpottaa asiaa. Hakeminen oli mielestäni kohtuullisen helppoa.

Tuen saamiseksi Kankaanpää oli ensimmäiseksi yhteydessä Joensuun kaupungin työllisyysyksikköön, josta hän kyseli sopivia ihmisiä töihin lasten iltapäiväkerhoihin. Sen jälkeen vuorossa olivat hakemusten teko ja työnhakijoiden haastattelut.

Kaikilla kolmella tuetulla työntekijällä on erimittaiset työsopimukset. He työskentelevät iltapäiväkerhoissa ohjaajina. Kun toiminnanjohtaja Anne Kankaanpää ensimmäisen kerran kuuli työllistymissetelistä, työsopimuksen vähimmäiskesto tuen saamiseksi oli kuusi kuukautta.

– Oli myönteinen asia, että tämä on muuttunut. Nyt tukea voi hakea myös lyhyelle ajalle. Se tuo joustovaraa, joten tuki sopii erilaisille työnantajille.

Työllistymisseteleistä kiinnostuneet työnantajat voivat ottaa yhteyttä Joensuun kaupungin työllisyysyksikköön puhelimitse numeroon 050 310 9635 tai 050 310 9621.