Kotieläinpiha Sinkkola Joensuun Noljakassa avautuu tiistaina 22.5. ja on avoinna 31.8. saakka. Piha on avoinna vierailijoille tiistaista sunnuntaihin klo 9-17.  Kotieläinpihan avausta jouduttiin siirtämään viime vuoteen verrattuna viikolla, koska kevät on sään puolesta ollut niin luminen.

Kesän avajaistapahtumaa vietetään sunnuntaina 27.5. klo 10–12. Luvassa on muun muassa poniratsastusta ja toimintapisteitä esimerkiksi lapsille.

Avajaisissa nähdään myös maistiainen kesällä Sinkkolassa esitettävästä Maailman ympäri 80 päivässä -teatteriesityksestä. Myös kahvio on auki normaalisti.

Sinkkola_kuva3

20.6. Sinkkolassa järjestetään etenkin nuorille aikuisille suunnattu ja Martti Kemppisen tuottama kulttuuripiha-tapahtuma, jossa on luvassa muun muassa yhteisötaidetta. Mukana on nuoria taiteen tekijöitä. Tavoitteena on myös kantaa esimerkiksi sohvia pihalle ja viettää kesäpäivää rennosti musiikkia kuunnellen.

Sinkkolan kesään kuuluvat myös eläimet laitumilla, päiväleirit, kesäkahvio, teatteri, sekä erilaiset tapahtumat ja teemapäivät.

Aiemmilta vuosilta tutut Sinkkolan paja ja Eetun pihaseikkailu toimivat myös tänä kesänä Sinkkolassa. Lisäksi saturetkiä järjestetään kerran viikossa.

Kannattaa käydä moikkaamassa pihan eläinystäviä!