Suomi 100 -juhlavuoden yhdessä-teeman huipennuksena konservatorion opiskelijat liittyvät mukaan kaupunginorkesteriin Carelia-salin lavalla torstaina 30.11. kello 19. Sibeliuksen jalanjäljissä -konsertissa Eero Lehtimäen johtamat puhallin-, jousi- ja sinfoniaorkesterikokoonpanot esittävät suomalaista musiikkia Lasse Eerolasta ja Janne Ikosesta aina Sibeliuksen itsensä teoksiin.

Konservatorion sinfoniaorkesteri, Orkesteri X ja nuorisopuhallinorkesteri ovat syyslukukauden alusta harjoitelleet t ahkerasti tähtäimenään marraskuun viimeisen viikon alku, jolloin kapellimestari Eero Lehtimäki saapuu johtamaan harjoitusperiodia. Harjoitukset Carelia-salissa huipentuvat torstai-illan juhlakonserttiin

Opiskelijoiden mietteitä

Konsertti on erityinen tilaisuus monelle nuorelle ja lahjakkaalle muusikon urasta haaveilevalle soittajalle. Seuraavassa kahden soittajan mietteitä konsertin lähestyessä.

Lauri Lodders, 14 vuotta, kertoo soittaneensa kymmenen vuotta ja hän on ollut aiemmin solistina kaupunginorkesterin kanssa viime keväänä. Lauri odottaa konsertilta erityisesti sitä, että pääsee soittamaan Finlandiaa ja Karelia-sarjaa isolla porukalla.

– Hienointa tässä projektissa on ollut nähdä se kehittyminen, joka syksyn alusta tähän saakka on tapahtunut. Finlandia alkaa kuulostamaan Finlandialta, kertoo Lauri. Yllättänyt hän on siitä, kun omalta soitolta kuulee myös, miten hankalia stemmoja muillakin on.

Manne Korhonen, 12 vuotta, on soittanut seitsemän vuotta. Manne kertoo, että hän ei ole soittanut aiemmin yhdessä kaupunginorkesterin kanssa.

– Toivon, että koko konsertti onnistuu ja että kaikilla on kivaa, sanoo Manne ja jatkaa, että hienointa syksyn ajan harjoittelussa on ollut se, että saa soittaa omia lempikappaleita. Mannea ei ole harjoittelun aikana mikään asia yllättänyt.