Popkatu-festivaali järjestetään tänä vuonna 18. kerran. Joensuun keskustan alueelle sijoittuvaa kaupunkifestivaalia vietetään tiistaista perjantaihin 10.–13.7. eteläisellä kävelykadulla, Rantapuiston alueella sekä eri klubeilla. Kävelykadulla nähdään muun muassa kuvataide- ja musiikki-improvisaatiota, Alanko katutähdeksi -kilpailu ja Popkadun eri myyntipaikat. Lisäksi järjestetään vilttikirppis, pimeähuonedisco sekä maalauksen laboratorio -työpaja.

Torilava on tänä vuonna sijoitettu Sinisen virran ja kävelykadun risteykseen. Lavalla nähdään esimerkiksi trubaduureja sekä pienempiä yhtyeitä Suomesta ja ulkomailta. Taidemuseon pihalla aikaisemmin järjestetty Lastenpop sekä Vapaudenpuistossa pidetty Rytmipuisto siirtyvät toriremontin myötä väliaikaisesti Rantapuistoon.

Popkadun eri klubeilla esiintyy tänä vuonna nimekkäitä artisteja ja yhtyeitä. Teatteriravintolassa nähdään Popkatu-klubilla muun muassa Jarkko Martikainen, Pekko Käppi sekä Maitolaiturin tytöt. Teatteriravintolan sisäpihan puolella esiintyvät muun muassa Dead End Scene ja Machinae. Surakan pihassa Popkadun Kamuklubeilla nähdään kovia kotimaisia sekä ulkomaalaisia kansanmuusikoita. Tervetuloa Popkadulle!

Tutustu Popkadun ohjelmaan

www.popkatu.fi