Suosituissa television realitysarjoissa kuvataan eri ammattilaisten työtä. Saamme seurata poliisien vauhdikkaita viikonloppuöitä, palomiesten sankaritekoja ja helikopterilääkärin toimintaa. Olen miettinyt, että miksi omasta työstäni ei vielä ole tehty vastaavaa sarjaa. Nimenä voisi olla ytimekkäästi: Kaupunkirakennepalvelut. Sarjan esittelytekstinä: seuraa kaavoituksen etenemistä livenä, miten kiertoliittymästä tulikin soikio, onnistuiko sillan valu.

Näinköhän kiinnostaisi ketään? Rakentaminen ja suunnittelu ovat tylsää puuhaa. Suomen kuuluisin rakennusmestari Kalle Päätalokin ehdotti esikoiskirjalleen nimeksi Rakennustyömaan arkea. Eihän se ketään kiinnostanut. Kustantaja vaihtoi nimeksi Ihmisiä telineillä ja kauppa kävi.

Vaikka työ kaupunkirakennepalveluissa ei ehkä ole vauhdikasta TV-sarjaa, koskettaa se silti ihmisiä ja näkyy arjessa. Kaavoittaja päättää, miltä kaupunkikuva näyttää tulevaisuudessa. Missä ovat puistot, torit ja montako kerrosta uudessa kerrostalossa voi olla. Suunnittelijat miettivät, onko risteyksessä liikennevalot vai jopa kiertoliittymä. Ennen katujen rakentamista selvitetään kadun mittoja, materiaaleja, valaistusta, vesijohtoja ja muuta tekniikkaa.

Kun taustatyö on tehty, pääsevät rakentajat töihin. Viimeistään nyt kaupunkilaiset heräävät ihmettelemään, että taasko tämä katu on suljettu? Vastahan se 1970-luvulla rakennettiin. Kaikesta tiedottamisesta ja naapureiden kuulemisesta huolimatta rakennustyömaa tulee kaikille – usein myös omalle työyhteisölle – täysin yllätyksenä.

Piirustuspöydältä (tai nykyisin tietokoneen näytöltä) suunnittelijoiden ajatukset siirtyvät useiden eri työvaiheiden jälkeen muuttamaan kaupunkiympäristöä. Tässä vaiheessa joskus jopa toivoisi rakentamisen olevan puuduttavan tylsää. Yllättävät tilanteet toteutusvaiheessa värittävät useimpia työpäiviä. Suunnitelmien lähtötiedot ovat olleet virheelliset, olosuhteet ovatkin oletettua vaikeammat, kaivinkone on löytänyt kaapeleita, joita ei pitänyt olla, kiireellistä aikataulua pitää saada vielä hieman kiireellisemmäksi. Ja kaikki tietysti pari vuotta sitten laaditun talousarvion puitteissa. Iltapäivällä urakoitsija esittää vielä lisätyölaskun, jonka perusteiden selvittelyyn pitäisi saada astrologin apua.

Jos nyt joku tuotantoyhtiö kuitenkin kiinnostuu tekemään sarjaa rakentamisesta, minuun voi olla yhteyksissä.

Projektipäällikkö Tero Toivanen
Puh. 050 310 9779
tero.toivanen@jns.fi

Rakentaminen ja suunnittelu ovat tylsää puuhaa.