Joensuun konservatorion laulunopiskelijat esiintyvät perinteisessä Pyhäinpäivän konsertissa ”Oi muistatko vielä” Ristinkappelissa lauantaina 5.11.2016 klo 13 alkaen.

Laulajat ovat opettajiensa Juha Eskelisen, Anneli Hynnisen, Raija Puhakan ja Timo Turusen johdolla valmistaneet päivään sopivia lauluja ja duettoja säestäjänään pianisti Jaroslava Kotorova.

Laulut on valittu niin, että tekstit käsittelevät päivän aihetta tai laulut liittyvät jonkun läheisen henkilön muistoon.

Säveltäjäniminä ovat muun muassa Bach, Monteverdi ja Vivaldi. Mukana on myös suomalaisia lauluja kuten Lapin äidin kehtolaulu. Lisäksi kuullaan viulusooloja ja muuta instrumentaalimusiikkia. Konsertti kestää noin tunnin. Siihen on vapaa pääsy, ohjelmamaksu 7 euroa, menee laulajien stipendirahastoon.