Tois­ta lot­to­voit­toa en enää var­mas­ti saa

Kau­pun­gi­nor­kes­te­ris­sa vie­te­tään kol­me­kymp­pi­siä 1.2.2020. Sil­loin tuu­ban äänen­joh­ta­ja Ari Var­pu­la on ollut päi­väl­leen 30 vuot­ta kau­pun­gi­nor­kes­te­ris­sa töis­sä.

– Huh­huh. Se on pit­kä aika, kun nyt ajat­te­lee, päi­vit­te­lee Ari.

– Muis­tan tosi hyvin sen, kun tulin Joen­suu­hun töi­hin. Oli nimit­täin hul­lun­moi­set pak­ka­set, 30 astet­ta. Ostin sil­loin toril­ta kun­non nah­ka­ruk­ka­set, kos­ka minul­la ei ollut hans­ko­ja. Ne ovat minul­la vie­lä­kin, vaik­ka koi­ra on vähän jo jär­si­nyt tois­ta.

Hie­man ennen aloit­ta­mis­ta vaki­tui­se­na soit­ta­ja­na Joen­suus­sa, Ari oli ehti­nyt jo keik­kail­la pariin ottee­seen orkes­te­rin Vas­ki­kvin­te­tin kans­sa. Miten Ari on pysy­nyt Joen­suus­sa näin pit­kään?

– Työn­ku­va on moni­puo­li­nen, se on paras­ta. On orkes­te­ri­työ­tä, viih­de­kon­sert­te­ja, kama­ri­musiik­kia, ylei­sö­työ­tä…

On hie­noa pääs­tä soit­ta­maan isol­la vas­ki­ryh­mäl­lä, oli­pa se Sibe­lius­ta tai Tsai­kovs­kia.

30 vuo­teen mah­tuu monen­lai­sia kon­sert­te­ja, mit­kä niis­tä ovat jää­neet tuu­bis­tin mie­leen?

– Aivan kaik­ki sin­fo­nia­kon­ser­tit, jois­sa olen saa­nut olla tuu­bis­ti­na edus­tet­tu­na. On hie­noa pääs­tä soit­ta­maan isol­la vas­ki­ryh­mäl­lä, oli­pa se Sibe­lius­ta tai Tsai­kovs­kia. Sekään ei nimit­täin ole itses­tään sel­vää, että tuu­ba oli­si yli­pää­tään kokoon­pa­nos­sa. Viih­de­puo­lel­ta on ehdot­to­mas­ti jää­nyt mie­leen keik­ka Ilo­saa­ri­roc­kis­sa Nel­jän Ruusun kans­sa pää­la­val­la.

Kau­pun­gi­nor­kes­te­rin nyky­ti­las­ta pit­kän koke­muk­sen perus­teel­la Ari uskal­taa sanoa, että nyt tii­mis­sä on sekä orkes­te­rin sisäl­lä että ylei­sös­sä myös nuor­ta ja ener­gis­tä poruk­kaa.

– Ensim­mäis­tä ker­taa minun ural­la­ni on täl­lai­nen tilan­ne. Nyt ollaan joten­kin aivan uudel­la tasol­la. Nyt on niin hyvä hype pääl­lä, että haluan pysyä muka­na, sik­si tree­naan­kin entis­tä enem­män pysyäk­se­ni kar­tal­la.

”Tois­ta lot­to­voit­toa en var­mas­ti saa”

Ari Var­pu­la on kotoi­sin Lah­des­ta. Opin­not vei­vät mie­hen Hel­sin­kiin Sibe­lius-Aka­te­mi­aan. Vaki­tui­sen tuu­bis­tin pai­kan saa­mis­ta Ari ver­taa lot­to­voit­toon.

– Suo­mes­sa on ja on jo pit­kään ollut vain seit­se­män vaki­tuis­ta työ­paik­kaa tuu­bis­til­le. Kun olin Sibe­lius-Aka­te­mian opis­ke­li­ja, Suo­mes­sa tuli ihmeel­li­ses­ti auki lähes yhtä aikaa kol­me tuu­ban soit­ta­jan vakans­sia. Hain kaik­kia ja sain pai­kan Joen­suus­ta. Tois­ta lot­to­voit­toa en var­mas­ti tule elä­mäs­sä­ni enää saa­maan.

Elä­kei­kään Aril­la on vie­lä 14 vuot­ta. Miten hän pitää huol­ta kun­nos­taan?

– Minul­la on nyt ollut 3,5 vuot­ta Jok­ke-koi­ra. Koi­ran kans­sa tou­hu­tes­sa ja lenk­keil­les­sä tulee hyvä olo ja aja­tuk­set muu­al­le.

Koi­ran ja Arin kun­to kas­vaa yhtei­sen juok­su­har­ras­tuk­sen paris­sa. Kuun­te­let­ko jotain tiet­tyä tree­ni­musiik­kia?

– Kova­ää­ni­sen sin­fo­nia­kon­ser­tin jäl­keen kor­vis­sa humi­see, vaik­ka käy­tän eri­kois­va­let­tu­ja kuu­los­uo­jai­mia. En halua lait­taa lisää musiik­kia pää­ni sisäl­le kuu­lok­kei­den kaut­ta ennen kuin enti­set humi­nat ovat pois­tu­neet. En siis kuun­te­le ulkoil­les­sa­ni ja lenk­keil­les­sä­ni iki­nä mitään. Hil­jai­suus ja luon­non äänet on paras­ta musiik­kia.

– Täy­del­li­nen vas­ta­pai­no työl­le on kesä­mök­ki ja siel­lä tapah­tu­va puu­has­te­lu, raken­te­lu ja luon­no­nan­ti­met, mar­jas­tus ja kalas­tus. Siel­lä saa aivot narik­kaan. Ja tuu­ba­kin on nari­kas­sa.

Tuu­bal­la voi teh­dä vaik­ka pie­ru­ää­niä

Moni nuo­ri ja van­ha tun­nis­taa Arin Tea­mA­ris­ta. Se on kau­pun­gi­nor­kes­te­rin puhal­ta­jis­ta ja lyö­mä­soit­ta­jas­ta koos­tu­va kokoon­pa­no, joka tekee pal­jon ylei­sö­työ­tä kuten kou­lu­vie­rai­lu­ja. Ari suun­nit­te­lee Tea­mA­rin ohjel­mis­tot sekä tekee sovi­tuk­set kap­pa­lei­siin. Hän myös sävel­tää kama­ri­musiik­kia, ja onpa nuot­ti­vii­vas­tol­le tul­lut yksi teos puhal­li­nor­kes­te­ril­le­kin!

Ari suun­nit­te­lee Tea­mA­rin ohjel­mis­tot sekä tekee sovi­tuk­set kap­pa­lei­siin.

Tea­mA­rin lisäk­si tuu­bis­ti jal­kau­tuu tuu­ban kans­sa kah­des­taan kou­lui­hin. Osa­na Kult­tuu­rin­vir­taa kau­pun­gi­nor­kes­te­ri tapaa 2., 3. ja 8. luok­ka­lai­sia. Ari kier­tää 2.-luokkia Muusik­ko pul­pe­tis­sa ‑toi­min­nan kaut­ta.

– Lap­set ovat niin aito­ja ja vas­taa­not­ta­vai­sia. Tuu­ba on las­ten mie­les­tä haus­ka soi­tin, kos­ka se on iso, sil­lä voi soit­taa myös tosi kovaa ja mata­lal­ta ja sil­lä voi teh­dä pie­ru­ää­niä. Haus­kin osio vie­rai­luis­sa­ni on se, kun lap­set pää­se­vät yllä­tyk­se­nä kokei­le­maan, saa­vat­ko he itse päris­tel­tyä tuu­bas­ta äänen. Kaik­ki saa­vat, heh­kut­taa Ari las­ten sata­pro­sent­tis­ta onnis­tu­mis­ta.

Tea­mA­rin kei­kat kou­lui­hin suun­tau­tu­vat ylä­as­teel­le ja kuu­li­ja­kun­ta­na ovat tei­nit. Ei ehkä ihan hel­poin koh­de­ryh­mä, vai kuin­ka?

– Miten sen ottaa, mut­ta me sil­ti hou­ku­tel­laan nuo­ret mukaan soit­ta­maan, kos­ka kon­sert­tim­me ovat inte­rak­tii­vi­sia. Lyö­mä­soit­ta­jam­me Han­nu ’Poke’ Pork­ka saa tei­nit­kin soit­ta­maan ryt­miä. Kon­ser­tis­sa soit­ta­mam­me musiik­ki on valit­tu iske­mään juu­ri sii­hen koh­de­ryh­mään eli muka­na on myös pop­pia ja rok­kia. Näin nuo­ret­kin tajua­vat, että perin­tei­sil­lä soit­ti­mil­la voi soit­taa ihan samaa musiik­kia kuin mitä he kuun­te­le­vat eikä pel­käs­tään kla­sa­ria.