Kerubi Stadion

Mehtimäki kehittyy lähivuosina

Yhteen hitsautuvasta alueesta hyötyvät harrastajat, kilpaurheilijat ja tapahtumavieraat

Mehtimäen urheilupuisto uudistuu entistä paremmaksi urheilun keskukseksi. Yhteen hitsautuvasta alueesta hyötyvät niin harrastajat, kilpaurheilijat kuin vaikkapa tapahtumavieraat.

Ensimmäinen iso uudistus on jo nyt paljon kiitosta niittänyt pesäpallostadion. Se sai kasteensa toukokuun lopussa ja kesäkuun viimeisenä viikonloppuna stadionilla järjestetään pesäpallon klassikko Itä-Länsi-tapahtuma, ensimmäistä kertaa Joensuussa.

Ensi vuonna parannetaan keskuskenttää: se saa uuden pinnoitteen ja kentän muitakin suorituspaikkoja retusoidaan nykyvaatimuksiin. Osa niistä rakennetaan aivan pääkatsomon eteen, mikä parantaa kisojen elämyksellisyyttä.

Jäähalli laajenee, kun jo olemassa olevan harjoitusjäähallin viereen rakennetaan toinen harjoitusjäähalli. Jatkossa käytössä on kolme jäätä ja lisäksi oheis- ja pukutiloja kunnostetaan. Jäähallin takana olevalle alueelle on suunnitteilla kolmeen osaan jaettavissa oleva palloiluhalli ja 2 500 ihmistä vetävä katsomo. Mehtimäen alueesta on syystä muodostunut useiden seurojen kotikenttä.

 

 

Urheilun ja opiskelun tukeminen on kaupungille tärkeää. Joka neljäs kaupungin asukas on alle 25-vuotias ja urheiluakatemian piirissä harjoittelee lukuisia Suomen mestareita ja kansainväliselle tasolle pyrkiviä nuoria.

Kaikki Mehtimäen uudistukset sekä vanhat tutut, kuten vaikkapa Joensuu Areena, Vesikko, tennishalli ja Mehtimäen ulkoilureitit, mahdollistavat Joensuun profiloitumisen todelliseksi urheilukaupungiksi. Niin tosissaan kuin huvikseen liikkuville!

Aiheeseen liittyviä uutisia