Esimerkin voimalla koulun alkuun

Lapsi oppii liikennetaidot parhaiten liikkuessaan itsenäisesti, mutta ensin harjoitellaan yhdessä aikuisen kanssa.

Koulun aloittava lapsi on monen uuden asian äärellä, yksi näistä on koulumatka. Kun se on harjoiteltu etukäteen, on ensimmäisissä koulupäivissä ainakin yksi jännityksen aihe vähemmän.

Koulumatkan reittisuunnittelusta voi tehdä koko perheen yhteisen ”koulutehtävän” pohtimalla yhdessä eri reittivaihtoja ja punnitsemalla niiden hyviä ja huonoja puolia.

Koulureitti kannattaa kulkea yhdessä läpi useamman kerran.

Itsenäisesti liikkuen

Lapsi oppii liikenteessä tarvittavat taidot parhaiten liikkuessaan itsenäisesti, mutta ensin harjoittelemalla yhdessä aikuisen kanssa. Koulureitti kannattaa kulkea yhdessä läpi useamman kerran ja mieluusti ennen koulun alkua. Näin lapselle jää reitin lisäksi mieleen myös toivotut, turvalliset tavat toimia eri tilanteissa.

Koululaisen liikennetiedot ja -taidot karttuvat vähitellen kokemuksen myötä seuraamalla aikuisten esimerkkiä ja harjoittelemalla itse. Auton takapenkillä istuessa taidot eivät kartu samalla tavalla.

Vaikka koulumatka olisi pitkä ja suurin osa siitä taittuisikin autokyydillä, voisi lapsen antaa kävellä esimerkiksi viimeinen kilometri koululle. Silloin hän pääsee nauttimaan ulkoilun hyödyistä eikä koulun ympäristö ruuhkaudu autoliikenteestä.

Siirrämme lähes huomaamatta lapsille omat liikenneasenteemme ja -tapamme.

Tee niin kuin minä teen vai sanon?

On hyvä pitää mielessä, että lapsi oppii aikuisten esimerkistä. Siirrämme lähes huomaamatta lapsille omat liikenneasenteemme ja -tapamme. Näytämme lapsille esimerkkiä joka päivä. Meidän vanhempien onkin hyvä käyttäytyä liikenteessä mahdollisimman esimerkillisesti ja huolehtia itsekin turvalaitteiden, kuten pyöräillessä kypärän ja syksyn pimeiden saavuttua heijastimien käytöstä.

Vinkit turvalliselle koulumatkalle:

  • Suunnittele sopivin reitti kouluun – turvallisin reitti ei välttämättä aina ole se lyhin.

  • Harjoittele koulureitti yhdessä lapsesi kanssa. Kun perusasiat ovat hallussa, kannattaa antaa lapsen toimia itsenäisesti ja seurata vierestä.

  • Lapselle on hyväksi liikkua edes osa koulumatkasta omin voimin – se kartuttaa liikennetaitoja ja saattaa myös virkeämpänä koulupäivään.

  • Koulumatkan sujumisesta kannattaa kysellä lapselta pitkin kouluvuotta, myös jo varttuneemmilta koululaisilta – se on tärkeä välittämisen merkki.

Aiheeseen liittyviä uutisia