Oletko koskaan käynyt kaupungin keskusarkistossa Penttilänkadulla? Arkiston julkiset asiakirjat ovat näet vapaasti myös yleisön saatavilla. Niihin voi tutustua arkiston tiloissa, niitä saa kopioida, kuvata ja niistä saa tehdä muistiinpanoja. Arkisto palvelee myös muun muassa tutkijoita ja opiskelijoita sekä toimittaa todistus- ja asiakirjajäljennöksiä.

Vapaamuotoiset tietopyynnöt voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen keskusarkisto@jns.fi. Arkistokäynnistä kannattaa sopia etukäteen, jotta arkiston väki voi etsiä asiakirjat valmiiksi asiakasta odottamaan.

Pyyntöjä tehdään sekä mailitse, puhelimitse että paikanpäällä Penttilänkadulla, kertoo arkistopäällikkö Terhi Tuononen-Sinkkonen.

– Viime vuonna palvelupyyntöjä kirjattiin yhteensä 162, varmaan noin puolet sisäisiä. Tässä eivät tosin ole aivan kaikki tietopyynnöt, koska osa jää aina kirjaamatta, vaikka ne muuten hoidetaankin loppuun saakka. Osa pyynnöistä on nopeita ja simppeleitä, kun taas osa vaatii pitkäjänteistä ja pidempää selvittelyä, kun esimerkiksi tarkka vuosikymmen, jolta tarvitaan asiakirjoja ei ole tiedossa tai muistissa.

Kadonneen jäljillä maakunta-arkistoon

Maakunta-arkiston ja kaupungin arkiston välillä tehdään yhteistyötä ja asiakkaita neuvotaan ”oikeaan” arkistoon sen mukaan, mistä kulloinkin hakusessa olevat asiakirjat ovat säilössä.

Esimerkiksi vanhat kirkonkirjat, jotka kiinnostavat sukututkijoita, ovat maakunta-arkistossa, mutta kaupungin keskusarkistosta voi löytyä vaikkapa tietyn talon asukkaiden tiedot kaupungin vanhoista henkikirjoista.

Pääosan kaupungin keskusarkiston kokoelmista muodostavat kaupunkikonsernin eri toimielinten arkistot, ja keskusarkistossa on myös joitakin yksityisarkistoja.

Arkiston peruskauraa ovat viranomaispäätökset, kokousten asiakirjat ja oheismateriaalit sekä pöytäkirjat. Arkistossa on myös vanhoja sopimuksia ja kauppakirjoja, piirustuksia ja karttoja, asemakaavoja ja puistosuunnitelmia. Muun muassa Eliel Saarisen ja kumppaneiden alkuperäiset kaupungintalon piirustukset löytyvät Penttilänkadulta (arkistopäällikkö Terhi Tuononen-Siiskonen esittelee juuri niitä jutun pääkuvassa).

Erotatko minkä Joensuun kadun katusuunnitelma tässä on? Kadun nimi oli vuonna 1913 Nikolainkatu.
Vaakunakilpailun satoa

 

Vakioasiakkaat hakevat rakennuspiirustuksia.

Eniten asiakkaat tulevat kyselemään rakentamiseen liittyviä piirustuksia, kuten rakennus- ja rakennepiirustuksia, vesi- ja viemäriliittymäkuvia sekä ilmanvaihtokuvia.

Uusimmat rakennuspiirustukset ovat kaupunkirakennepalveluissa Muuntamontiellä, vanhemmat keskusarkistossa. Ja ne kaikkein vanhimmat maakunta-arkistossa. Myös vanhat kartat, kaavat ja julkisten rakennusten piirustukset sekä suunnittelukilpailuiden työt kiinnostavat tutkijoita ja muita asiakkaita.

Koulutodistus tai neuvolakortti hukassa?

Rakentamisen lisäksi keskusarkistosta kysellään kausittain paljon myös muun muassa vanhoja koulutodistuksia. Ne löytyvät joko kouluilta tai keskusarkistosta.

– Aina kevään korvalla todistuksia kysellään paljon, Tuononen-Sinkkonen kertoo.

Myös vanhoja neuvolakortteja kysytään paljon niiden sisältämien rokotustietojen vuoksi. Nämä tietopyynnöt osoitetaan ja hoidetaan nykyään Siun Soten kautta, kuten kaikki muutkin sosiaali- ja terveystoimen asiakas- ja potilastietoja koskevat tietopyynnöt.

Kaupungin keskusarkisto

Penttilänkatu 7–9
80220 Joensuu

Avoinna:
ma–pe kello 9–15

Tiedonhakupyynnöt:
keskusarkisto@jns.fi

Yhteystiedot:
arkistopäällikkö Terhi Tuononen-Sinkkonen
puh. 050 441 5662
terhi.tuononen-sinkkonen@jns.fi

tietopalvelusihteeri Anne Lipponen
puh. 050 303 1215
anne.lipponen@jns.fi