Fotoniikan huippuosaaminen on keskittynyt Joensuuhun

Uusi fotoniikkakeskus avautuu tänä vuonna

Joensuussa on tehty jo vuosia määrätietoista kehittämistyötä fotoniikan eteen. Alueella toimii yksi Suomen merkittävimmistä ja kansainvälisimmistä fotoniikka-alan keskittymistä, jonka alueen yritykset sekä koulutus- ja kehittämisorganisaatiot muodostavat.

Tänä vuonna Joensuuhun avataan uusi fotoniikkakeskus – Photonics Center, jonka myötä alalle luodaan uutta liiketoimintaa ja seudulle houkutellaan uusia yrityksiä Suomesta ja maailmalta. Keskuksen myötä Joensuu tavoittelee entistä suurempaa siivua vauhdilla kasvavasta alasta.

Joensuu tunnetaan jo nyt maailmanluokan fotoniikan, erityisesti optiikan tutkimuksen ja kehityksen tekijänä sekä kouluttajana.

Mitä fotoniikka on?

Fotoniikalla itsessään tarkoitetaan valon tuottamista, käsittelyä ja tarkkailemista. Kyseessä on aikamme merkittävimpiä teknologioita, jota voidaan hyödyntää monipuolisesti eri toimialoilla ja jonka tuottama uusi tutkimustieto auttaa tekemään entistä parempia ratkaisuja moniin päivän polttaviin ongelmiin.

Fotoniikan sovelluksia ovat esimerkiksi laserit, ledit ja aurinkopaneelit. Fotoniikka mahdollistaa lisätyn todellisuuden toiminnan ja laajenemisen arkipäivän laitteisiin ja teollisuuden sovelluksiin entistä tarkempien optisten komponenttien vuoksi.

Teollisuudessa fotoniikka mahdollistaa jo nyt uudenlaisia tuotantoprosesseja ja merkittävää energiansäästöä. Elintarviketurvallisuudessa UV-valon avulla hävitetään bakteereita ja fotoniikkaa voidaan hyödyntää veden puhdistamisessa tai vaikkapa lihan rasvapitoisuuden mittaamisessa. Terveydenhuollossa täsmälääketieteessä voidaan hyödyntää laseria syöpähoidossa entistä vaikuttavamman terveydenhuollon puolesta.

Ja eipä unohdeta metsää puilta! Nimittäin fotoniikka ja biotalous muodostavat oivan parivaljakon, sillä esimerkiksi puuta saadaan leikattua äärimmäisen tarkasti laserilla, metsävaroja voidaan kaukokartoittaa spektrikuvantamisen avulla tai kasvihuoneissa älykkäät led-valot saavat vihannekset kasvamaan entistä paremmin.

Fotoniikan hyödyntämisen mahdollisuudet ovat siis rajattomat ja tulevat entisestään lisääntymään tulevaisuudessa. Tämä taas tulee vauhdittamaan toimialan kasvua ja sitä kautta lisääntyvät alalla olevat työpaikat.

Photonics Center yhdistää palvelut, laitteet, osaajat ja tilat

Uusi fotoniikkakeskus tulossa tänä vuonna Joensuuhun

Joensuu tunnetaan jo nyt maailmanluokan fotoniikan, erityisesti optiikan tutkimuksen ja kehityksen tekijänä sekä kouluttajana. Fotoniikan eteen on tehty määrätietoisesti vuosia kehittämistyötä yhteistyössä alueemme eri toimijoiden kesken. Seuraavana askeleena parannetaan entisestään alueemme vetovoimaisuutta ja elinvoimaa.

Itä-Suomen yliopisto, Karelia ammattikorkeakoulu, Riveria, Business Joensuu, Suomen Yliopistokiinteistöt, Joensuun kaupunki ja Maakuntaliitto ovat yhdistäneet voimansa ja tämän yhteistyön tuloksena avautuu Photonics Center – paikka, jossa yhdistetään palvelut, laitteet, osaajat ja tilat fotoniikka-alan tai fotoniikkaa hyödyntävien yritysten saavutettavaksi yhdestä paikasta. Tämä mahdollistaa uusien yritysten sijoittumisen Joensuuhun myös maakunnan ulkopuolelta.

– Nyt Suomessa noin 4200 ihmistä työskentelee fotoniikan alalla. Suomen noin 260 fotoniikka-alan yrityksen yhteenlaskettu liikevaihto on noin 1,2 miljardia euroa. Seuraavan kolmen vuoden aikana liiketoiminnan kasvuluvuksi on arvioitu peräti 29 prosenttia. Työntekijämäärän ennakoidaan kasvavan samaa vauhtia. Tässä joukossa Joensuu ja meidän fotoniikkaosaamisemme on isossa roolissa ja esimerkiksi vuonna 2020 syntyi 40 uutta fotoniikka-alan työpaikkaa Joensuuhun Business Joensuun kehityspäällikkö Juha Purmonen kiteyttää.

Vuonna 2021 avautuvan uuden Photonics Centerin kautta Joensuu tavoittelee entistä suurempaa siivua vauhdilla kasvavasta alasta. Keskus tulee olemaan houkutteleva fotoniikan keskittymä – uuden liiketoiminnan ja työpaikkojen lähde tulevaisuuden alalla. Odotukset ovat kovat, mutta realistiset: vuoteen 2030 mennessä ala työllistää Joensuun seudulla ylin tuhat ihmistä ja pyöräyttää 200 miljoonan euron liikevaihdon.

Photonics Center tulee sijoittumaan Itä-Suomen yliopiston kampusalueelle ja ensimmäisen osan on tarkoitus avautua ensi syksynä Metria-rakennuksen yhteyteen. Tilaan sijoittuu Photonics Center, Itä-Suomen yliopisto sekä 5–7 fotoniikka-alan yritystä. Jokainen neliömetri uusista tiloista on jo nyt varattu ja laajennussuunnitelmat ovat jo käynnistymässä. Yliopistokampus antaa mahdollisuuden fotoniikan toimialan laajemmalle kehittämiselle, sillä samassa paikassa voidaan yhdistää tilojen lisäksi laitteita, palveluja ja osaajia sekä tehdä yhteismarkkinointia koko alueen fotoniikan puolesta.

Joulukuussa keskukseen avautuu myös showroom, jossa esitellään niin fotoniikkaa kuin fotoniikka-alan yritysten tuotteita. Sinne ovat kaikki tervetulleita tutustumaan.

Nyt onkin oiva paikka painaa mieleen sana fotoniikka, sillä siitä Joensuu tullaan tuntemaan entistä enemmän tulevaisuudessa!

Aiheeseen liittyviä uutisia