9 hyvää syytä elää

Kaupunginteatterissa käsitellään tänä keväänä vakavia teemoja toiveikkaasta näkökulmasta.

Joensuun kaupunginteatterissa käsitellään tänä keväänä vakavia teemoja toiveikkaasta näkökulmasta. Suuren näyttämön kevätkauden ensimmäistä ensi-iltaa vietettiin 15. helmikuuta näytelmän 9 hyvää syytä elää merkeissä. Näytelmä kertoo lohdullista tarinaa syrjäytymisestä ja mielenterveysongelmista. Näytelmä on ohjelmistossa 23.5. saakka.

Anna Krogeruksen käsikirjoittama ja teatterinjohtaja Iiristiina Varilon ohjaama näytelmä kertoo suorituskeskeisen yhteiskunnan ristiaallokossa poukkoilevista ihmisistä, yksinäisyydestä, syrjäytymisestä ja mielenterveyden ongelmista. Näytelmän vakavista teemoista kietoutuva tarina on kuitenkin sydämellinen ja toiveikas.

Selviytymistarinoiden lauantai

Näytelmän teemojen parissa liikutaan myös huhtikuussa järjestettävässä Selviytymistarinoiden lauantaissa. Yleisölle avoimessa ja maksuttomassa tapahtumassa kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on tuolloin puhumassa paikallisia kokemusasiantuntijoita. Aiheena ovat mielenterveys, syrjäytyminen ja erityisesti elämän käännekohdat, jotka vaikuttivat vaikeuksista selviämiseen. Tapahtuma järjestetään 18.4. kello 17.

Joensuun kaupunginteatteri
Rantakatu 20, Joensuu

Koko ohjelmisto:
joensuunteatteri.fi/ohjelmisto

Aiheeseen liittyviä uutisia